Eihän tämä näin
voi mennä! Lähteä nyt tuosta noin vain Suomeen ja jättää
kiittämättä teitä, lukijoita, joita ilman blogi olisi kuin
Nuuskamuikkunen ilman piippuaan!
Selvisin Suomeen
asti, mutta en ehkä selviä Suomessa.
Niinpä löysin tänään
itseni tekemästä online check-in'iä,
nyt
on ihan ehdottomasti piipahdettava Italiassa jäätelöllä.
Ei musta niin helpolla eroon pääse. Voi, jospa vaan voisi yhdistää
näiden kahden maan parhaimmat ominaisuudet, mutta se taitaa olla
vähän hankalaa.
Muistatteko, kun jossain postauksessa kerroin Piemontea symboloivasta monumentista? Tää on se, Sacra di San Michele. |
Kesä
oli sanalla sanoen unohtumaton. Ja oikeastaan vain hyvässä
mielessä. Viihdyin Italiassa erinomaisesti, käytännön asiat sujui
ihan nätisti, ihmiset oli pääosin leppoisia ja mukavia, tuli
nähtyä kaikenlaista. Kolmessa kuukaudessa ei ehtinyt tulla ikävä
Suomea. Täytyy mennä siis pidemmäksi aikaa, jotta saan kokea
Suomi-ikävän (mitä se on?!).
Eipä enää nykypäivänä moisia kaiverrella! |
Mitä
olisikaan jäänyt kokematta, jos en olisi lähtenyt? Arki Italiassa. Monet synttärit
giro pizzan merkeissä. Piknik vuorella ruohikolla
istuen, maanjäristyksen tärisyttäessä maata. Juoksulenkki aivan
käsittämättömässä vesisateessa: en voinut ylittää autoteitä,
koska en nähnyt autoja. Lasten kanssa oppiminen ja onnistuminen,
myös muutaman tunnin yöunilla. Joidenkin ihmisten vilpitön
ystävällisyys ja avuliaisuus. Tuntikausiksi venähtäneet
aperitiivit. Eräät
kyläjuhlat, joissa katselimme raketteja noin 15 lämpöasteessa
hytisten (heinäkuussa! Italiassa!). Sisiliskon
ja erinäisten muiden mönkiäisten poistaminen sisätiloista
elävinä. Suoraan puusta kerätyt ja nautitut hedelmät. Lasten
riemun kiljahdukset ihan siitä ilosta, että annoin heille kovat
vauhdit keinuissa –
ja sain muuten paheksuvia
katseita aikusilta. Kaikki ne
kahvit, jotka nautin vakkaribaarissani tiskillä ja sain aina karkin
kiitokseksi hyvistä kaupoista (mä pysyin hereillä, pulju
pystyssä). Ja niin edelleen.
Oli
tietenkin myös sellaisia
asioita, joita en ihan
ymmärtänyt mutta joiden avulla ymmärsin, että joiltain osin olen
pohjimmiltani hyvin suomalainen. Jollain tasolla on olemassa
”suomalainen ajattelutapa” ja ”italialainen ajattelutapa”, se
piti mennä ihan Italiaan
asti totemaan. Vaikka söisin
pastaa joka ilta kello 19:30, kävelisin kuinka hitaasti tahansa ja
heiluttaisin vimmatusti käsiä puhuessani, kuulun silti ensimmäiseen
ryhmään. Aina. Voin heittää yltäni pois suomalaisen kulttuurin
kuin vaatteet ja laittaa italialaisen kulttuurin päälle, mutta se
on vain pintapuolista.
Scalone dei Morti eli Kuolleiden portaat. Syvennyksissä säilytettiin ennen vanhaan munkkien luurankoja. |
En lakkaa ihmettelemästä, miten tämäkin on saatu rakennettua melkoisen korkealle ja jyrkälle kukkulalle joskus tuhat vuotta sitten. Rotumme rappeutuu nopeammin kuin tämä kirkko! |
Ihan
saletisti teitä nyt kiinnostaa, mikä Italiassa ja italialaisuudessa
v*tuttaa. En halua haukkua tai leimata ketään yksittäistä ihmistä tai kansaa, en myöskään kulttuuria. Niitä kun on
sitä paitsi miltei mahdoton muuttaa oman vaatimattoman elämänsä aikana.
Sanottakoon kuitenkin, että aika monet ärsytystä herättävät
asiat rakentuvat maalaisjärjen ympärille. Esimerkkinä
vaikka sellaiset asiat kuin järjestelmällisyys, lastenkasvatus ja
johdonmukaisuus. Päätelkää
siitä. En saanut selville, onko italian kielessä
ylipäätään olemassa sanaa maalaisjärki. Luultavasti ei, koska sitä ei ole. Eikä se ole ainoastaan haitta, hei!
Nyt
Iina in Italia kiittää ja kumartaa. Kiitos kaikille teille, jotka
ovat selailleet, vilkuilleet ja lukeneet blogiani. Suurkiitos myös
kaikille, jotka ovat kommentoineet! Kommenttinne piristivät ihan
joka kerta. Blogi jää tänne
virtuaaliseen todellisuuteen oleilemaan, ehkäpä siitä on iloa
joskus jollekulle. Se om moro
eli ciao!
Kiitti moi! |
PS.
Kuvia en ole ottanut itse, kuten saatoitte päätellä. Lisää tämän
mystisen valokuvaajan otoksia löydätte tältä sivulta.