Lopputekstit

Eihän tämä näin voi mennä! Lähteä nyt tuosta noin vain Suomeen ja jättää kiittämättä teitä, lukijoita, joita ilman blogi olisi kuin Nuuskamuikkunen ilman piippuaan!

Selvisin Suomeen asti, mutta en ehkä selviä Suomessa. Niinpä löysin tänään itseni tekemästä online check-in'iä, nyt on ihan ehdottomasti piipahdettava Italiassa jäätelöllä. Ei musta niin helpolla eroon pääse. Voi, jospa vaan voisi yhdistää näiden kahden maan parhaimmat ominaisuudet, mutta se taitaa olla vähän hankalaa. 

Muistatteko, kun jossain postauksessa kerroin Piemontea symboloivasta monumentista? Tää on se, Sacra di San Michele.

 

Kesä oli sanalla sanoen unohtumaton. Ja oikeastaan vain hyvässä mielessä. Viihdyin Italiassa erinomaisesti, käytännön asiat sujui ihan nätisti, ihmiset oli pääosin leppoisia ja mukavia, tuli nähtyä kaikenlaista. Kolmessa kuukaudessa ei ehtinyt tulla ikävä Suomea. Täytyy mennä siis pidemmäksi aikaa, jotta saan kokea Suomi-ikävän (mitä se on?!).

Eipä enää nykypäivänä moisia kaiverrella!

Tykkään!

Mitä olisikaan jäänyt kokematta, jos en olisi lähtenyt? Arki Italiassa. Monet synttärit giro pizzan merkeissä. Piknik vuorella ruohikolla istuen, maanjäristyksen tärisyttäessä maata. Juoksulenkki aivan käsittämättömässä vesisateessa: en voinut ylittää autoteitä, koska en nähnyt autoja. Lasten kanssa oppiminen ja onnistuminen, myös muutaman tunnin yöunilla. Joidenkin ihmisten vilpitön ystävällisyys ja avuliaisuus. Tuntikausiksi venähtäneet aperitiivit. Eräät kyläjuhlat, joissa katselimme raketteja noin 15 lämpöasteessa hytisten (heinäkuussa! Italiassa!). Sisiliskon ja erinäisten muiden mönkiäisten poistaminen sisätiloista elävinä. Suoraan puusta kerätyt ja nautitut hedelmät. Lasten riemun kiljahdukset ihan siitä ilosta, että annoin heille kovat vauhdit keinuissa – ja sain muuten paheksuvia katseita aikusilta. Kaikki ne kahvit, jotka nautin vakkaribaarissani tiskillä ja sain aina karkin kiitokseksi hyvistä kaupoista (mä pysyin hereillä, pulju pystyssä). Ja niin edelleen.

Oli tietenkin myös sellaisia asioita, joita en ihan ymmärtänyt mutta joiden avulla ymmärsin, että joiltain osin olen pohjimmiltani hyvin suomalainen. Jollain tasolla on olemassa ”suomalainen ajattelutapa” ja ”italialainen ajattelutapa”, se piti mennä ihan Italiaan asti totemaan. Vaikka söisin pastaa joka ilta kello 19:30, kävelisin kuinka hitaasti tahansa ja heiluttaisin vimmatusti käsiä puhuessani, kuulun silti ensimmäiseen ryhmään. Aina. Voin heittää yltäni pois suomalaisen kulttuurin kuin vaatteet ja laittaa italialaisen kulttuurin päälle, mutta se on vain pintapuolista.

Scalone dei Morti eli Kuolleiden portaat. Syvennyksissä säilytettiin ennen vanhaan munkkien luurankoja.

Joiltain osin monumentti on vähän tuhoutunut.

 

En lakkaa ihmettelemästä, miten tämäkin on saatu rakennettua melkoisen korkealle ja jyrkälle kukkulalle joskus tuhat vuotta sitten. Rotumme rappeutuu nopeammin kuin tämä kirkko!

 

Ihan saletisti teitä nyt kiinnostaa, mikä Italiassa ja italialaisuudessa v*tuttaa. En halua haukkua tai leimata ketään yksittäistä ihmistä tai kansaa, en myöskään kulttuuria. Niitä kun on sitä paitsi miltei mahdoton muuttaa oman vaatimattoman elämänsä aikana. Sanottakoon kuitenkin, että aika monet ärsytystä herättävät asiat rakentuvat maalaisjärjen ympärille. Esimerkkinä vaikka sellaiset asiat kuin järjestelmällisyys, lastenkasvatus ja johdonmukaisuus. Päätelkää siitä. En saanut selville, onko italian kielessä ylipäätään olemassa sanaa maalaisjärki. Luultavasti ei, koska sitä ei ole. Eikä se ole ainoastaan haitta, hei!

Nyt Iina in Italia kiittää ja kumartaa. Kiitos kaikille teille, jotka ovat selailleet, vilkuilleet ja lukeneet blogiani. Suurkiitos myös kaikille, jotka ovat kommentoineet! Kommenttinne piristivät ihan joka kerta. Blogi jää tänne virtuaaliseen todellisuuteen oleilemaan, ehkäpä siitä on iloa joskus jollekulle. Se om moro eli ciao!

Kiitti moi!

 

PS. Kuvia en ole ottanut itse, kuten saatoitte päätellä. Lisää tämän mystisen valokuvaajan otoksia löydätte tältä sivulta.