Selailin
viimeisimpiä postauksia ja huomasin, että aika monessa postauksessa ollaan
menossa milloin viiniviljelmillä, milloin valokuvanäyttelyssä. Edellisestä
voi tulla kuva siitä, että täällä sitä vain humputellaan huvituksesta
toiseen. Oikeastihan viisi päivää viikosta kuluu aika tiiviisti työn merkeissä.
Seuraavaksi saattekin kuulla eräästä viimeviikkoisesta työpäivästä. (Älkää
peljätkö, blogissa tulee edelleen olemaan tarinoita Italiasta, ei tarinoita
työstä.) Kyseisenä työpäivänä olin mukana kurssilla, jonka tavoitteena on saada
saman prosessin eri vaiheissa työskentelevien yhteisen pähkäilyn avulla
toiminnasta tehokkaampaa turhia työvaiheita karsien. Päivässä mukana olivat
seitsemän kurssilaista ja kaksi ohjaajaa. Ja näin se meni.
7:10
Herätys. Olen
ihan oman pähkäilyn tuloksena tehostanut aamutoiminnan huippuunsa. Vaatteet
odottavat valmiina ja kylppärissä kaikki tapahtuu hyvin järjestelmällisesti.
Parissakymmenessä minuutissa olen valmis, sitten hoidan kissan ja eväät, ja menoksi.
7:40
Laskeudumme autolla henkilökohtaisen kuljettajani kanssa kotikukkulalta alla olevaan kylään, jossa on
salaperäinen bussipysäkki joka ei ole bussipysäkki. Siinä edustamani yrityksen
(räkänaurua) bussi pysähtyy joka aamu, jos joku siinä sattuu seisomaan.
7:46
Olen niin
sanotulla bussipysäkillä. Moikkaan yhtä yli tuhannesta työkaverista tietämättä,
kuka hän on tai mitä hän tekee.
7:50
Bussi saapuu ja
nousemme kyytiin. Tervehdin kuljettajaa, joka mun sinnikkäiden hyvien huomenien
jälkeen alkoi hänkin tervehtimään neljän viikon monologin jälkeen. Moikkaan myös
aina etupenkissä istuvaa miestä, joka kaikesta päätellen tuntee tai tietää mut
jostakin. Mulla ei vaihteeksi ole aavistustakaan, kuka hän on.
8:08
Perillä. Käyn respassa
raapustamassa vihkoon nimeni ja saapumisaikani. Viikkoja luulin ja – köhköh –
epäilin vahvasti, että joku kontrolloisi mun töissä käyntiä. Kunnes selvisi,
että vihkoa tarvitaan onnettomuustapauksessa, jotta osataan etsiä oikea määrä
oikeita ihmisiä. Jos vihko tuhoutuu mahdollisessa onnettomuudessa, kukaan ei
ilmeisesti tule etsimään minua.
Firman bussin
pienenä miinuspuolena ovat aikataulut. Koska liikenteeseen jumiutuu aika
helposti, bussi lähtee hyvissä ajoin ellei kummempaa hässäkkää ilmene. Tänäkin
aamuna mulla on runsain mitoin aikaa nauttia aina yhtä makuhermoja hivelevää
automaattikahvia. Kurssin takia olen eri rakennuksessa kuin yleensä, mikä on
mukavaa vaihtelua. Monet tuntemattomat tulevat jopa juttelemaan, mitä mun
vakirakennuksessa harvemmin tapahtuu.
9:00
Kurssi alkaa
(paperilla). Oikeasti aloitetaan seisemän minuuttia myöhemmin, kahvien ja
rupatteluiden jälkeen.
Ryhmä pääsee yllättämään
yhteistyökykyisyydellään. Edellinen päivä olikin hieman, sanotaanko, villimpi.
Tänäänkin pitkälti samat henkilöt ovat äänessä, mutta varsin sopuisasti.
Projekti etenee pikkuhiljaa.
10:25
Määrittelemättömän
mittainen kahvitauko, joka tulee juuri oikeaan saumaan. Osa ryhmästä alkoikin
olla jo hieman kiihtyneempiä. Ehkäpä vaikutelma yhteistyöstä ja yhteisymmärryksestä
meni vain aamuhorroksen piikkiin.
Koska kyseessä
on erikseen järjestetty kurssi, eikä ihan peruspäivä, on saliin tilattu hieman
taukotarjoiluja. Minä ja kurssin ainoa poika ei olla yhtään pahoillamme siitä,
että puolet kurssin rouvista ovat kuka milläkin dieetillä. Popsikoot
puoliraakoja hedelmiä.
Jossain
vaiheessa tauko loppuu taas vähän epämääräisesti ja työskentely jatkuu
suhteellisen tuloksekkaasti.
12:25
Lounasaika!
Keittäjä annostelee mulle risoton lautaselle, salaatin ja jugurtin saan ottaa
ihan omin kätösin. Ruokapöydässä yritän olla mahdollisimman nopea, koska
jostain syystä olen hyvin usein viimeinen syöjä. Varsinkaan tänään ei huvita
olla viimeinen, ettei kymmenen ihmisen tarvitse odotella koskakohan neiti hyväruokahaluinen
saa lautasensa tyhjäksi. Tällä kerralla se tyhjenee aika äkkiä.
13:15
Kurssi jatkuu.
Tunnelma alkaa olla aika – öö, kuuma? Vaikuttaa siltä, että yhtäkkiä lounaan jälkeen
tietyt ihmiset muistavat, että eivät voi olla mistään samaa mieltä. Mitään ”yksi
puhuu kerrallaan” -periaatetta ei tunneta. Niinpä usempi rouva kiljuu yhtäaikaa
ja tajutessaan, että kukaan ei saa mölystä mitään selvää, korottaa ääntään.
Jokainen on vakuuttunut siitä, että on itse oikeassa ja muut väärässä.
Myös ohjaajan
hermot kiristyvät (toinen ohjaaja on tässä vaiheessa päivää mystisesti kadonnut jonnekin), ryhmään kun ei saa mitään kontrollia. Vanha koira ei opi
uusia temppuja ja niin edelleen. Myös vähemmän äänessä olevat ryhmäläiset
alkavat tuskastua. Jotkut naputtelevat huolettomasti puhelintaan, vaikka sen käytön
kiellosta erikseen sovittiin. Kehtaapa eräs jopa vastata puhelimeensa, muiden
yrittäessä työskennellä ryhmänä.
Kellon lähestyessä
neljää työtehot ovat yhtäkkiä täysillä ja projekti etenee vihdoin kiistelyn jälkeen.
15:50
Tauko. Tuli
tarpeeseen. Arvaatte varmaan, mitä teen...
16:00
Toisen
toimipisteen johtaja saapuu katsomaan, mitä ryhmä on saanut aikaan. Todetaan,
että projektia ei millään saada loppuun tämän iltapäivän aikana.
17:05
Päivä saadaan päätökseen
näinkin aikaisin. Menen taas respan kautta ja kirjaan vihkoon lähtemisaikani. Odottelen bussia, joka saapuu
tällä kertaa hyvissä ajoin. Periaatteessa sen pitäisi lähteä puolikuudelta,
mutta toisinaan se ei ole siihen aikaan vielä edes saapunut. Bussin kyydissä bongailen maissipeltojen laidoilla olevia prostituoituja ja päädyn taas kerran siihen lopputulokseen, että siellä varmasti on tarjontaa missä on kysyntääkin.
17:48
Jään pois bussin kyydistä
ja viimeinen pätkä autolla kohti kotia alkaa.