-->

30.6.2016

Kesäkuun muikeat




  • Neljän päivän viikonloppu kuun alussa. Toinen päivä kesäkuuta on pyhäpäivä, joka tänä vuonna osui torstaille. Niinpä perjantaikin oli vapaapäivä, olisihan se hyvän miniloman haaskausta mennä yhdeksi päiväksi töihin.
  • Pasta, aglio e olio. Tästä on tullut mun lempparipasta, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan maailman herkullisinta. Kastike valmistuu hetkessä valkosipulista, öljystä ja leivänmuruista (ei mun tekemänä).
  • Toimiston kattoluukku. Mulla on jokin vitsaus joutua suljettuihin paikkoihin; yliopiston saleissa ei ole ikkunoita, eikä liiemmin nykyisessä toimistossa. Onneksi on sentään avautuva katto, joka välittää auringonsäteet luokseni.
  • Toimiston ilmastointi. Viikko sitten kattoluukun avaaminen ei enää oikein napannut, kun aurinko kuumensi pienen huoneen jokseenkin tukalaksi. Onneksi ilmastointi oli juuri korjattu. Lämpötilaa nostamalla huoneeseen alkaa puskea viileää ilmaa. Logiikka.
  • Työ, vapaa-aika ja muu oheissälä on asettunut mukavasti uomiinsa. Päivät kuluvat niin hujauksessa, että tuntuu kuin äsken mainitsemani neljän päivän viikonloppukin olisi ollut vasta pari päivää sitten.


  • Kirsikat, joiden kypsyminen vaikutti jossain vaiheessa hyvin epätodennäköiseltä. Sisilialaiselle tuli melkein paniikki: tarina kertoo, että 24.6. eteenpäin madot valloittavat kirsikkapuut, eivätkä kirsikat ole enää syömäkelpoisia. Paikkansapitävyyden varmasti arvaattekin. 
  • Apulanta: Kunnes siitä tuli totta. Niin mainio levy, soi melkein joka kerta lenkkeillessä (eli liian harvoin). 
  • Viikonloppu Genovassa. Tästä tulee postausta vielä myöhemmin, luvassa muun muassa delfiinejä.

+ BONUS. Kolme ruotsalaista. Näin kolme ruotsalaista!! Tämä tapahtui eilen, joten on vielä tuoreessa muistissa. Kaipaatte ehkä hieman taustatietoja. Asun alueella, jossa ei oikeasti ole ulkomaalaisia, muutamaa aasialaista lukuun ottamatta. Todella monet tuntemani ovat asuneet samassa kylässä tai vähintäänkin samalla seudulla koko elämänsä, ikään katsomatta. On monia, jotka eivät ole käyneet koskaan Italian ulkopuolella. Sattuneesta syystä erotun paikallisista ja ymmärrettävästi kiinnitän huomiota.
Niinpä kolmen ruotsalaisen kopla sukelsi suoraan sydämeeni aiheuttaen innostusta ja lempeitä ajatuksia, melkein lurautin sommertiderit. Myöhemmin samainen ruotsalaisten kopla oli autossa lähdössä parkkipaikalta. Kuski tähyili jokaiseen ilmansuuntaan, jotta bongaisi varmasti ympäröivät liikenneolosuhteet ja antoi minulle tietä. Uskomatonta! Jos en olisi varovainen, kuka tahansa italialainen kuski olisi tehnyt musta jauhelihaa samassa tilanteessa, parkkipaikkahan on tunnetusti moottoritie. Ihanat ruotsalaiset.  


28.6.2016

Tapauksia työpaikkaruokalasta


Voisi luulla, että ruokala on ruokala, oltiin sitten missä päin maailmaa tahansa. Vaatimattomalla muutaman kuukauden kokemuksella voin kuitenkin kertoa, että italialainen ruokala on italialainen ruokala. Miksi?

Kuvituskuva - ei liity tekstiin
(valitettavasti).

  • Aloitetaanpa vaikka aukiolosta. Ruokaa saa ainoaan oikeaan ruoka-aikaan, kello 12.30–13.15. Nälkäinen ihmismassa astuu ruokalan ovesta sisään kuitenkin aina yhtäaikaa, sen sijaan että ihmisiä tulisi syömään tasaisesti kolmen vartin aikana. Tämä on niin tyypillistä, kaikkien on oltava samassa paikassa samaan aikaan -sarjaa. Minä ja työkaverini mennään usein syömään juuri ennen sulkemista ja vältytään näin jonottamiselta.
  • Italialaiset tykkäävät käyttää kertakäyttöastioita. Paljon. Niinpä ruokalassa juodaankin muovisista kertakäyttömukeista. Lautaset ja ruokailuvälineet eivät sentään ole kertakäyttöisiä.
  • Ruokala koostuu kahdesta valtavasta salista, joihin mahtuu samaan aikaan satoja ruokailijoita. Sääliksi käy siistijöitä, jotka lounaan jälkeen epätoivoisesti harjaavat lattiaa. Muistattekin ehkä, kuinka onnelliseksi tulin saadessani kunnolliset siivousvälineet, se kun ei ole mikään itsestäänselvyys. Ehkäpä siivousta työkseen tekevät ansaitsisi kunnon työvälineet?
  • Salaattipöydässä keikkuu lappu, jossa kerrotaan, että salaatit ja vihannekset eivät ole maustettuja. Tapana on heittää salaatin joukkoon öljyä, balsamicoa ja suolaa, mitä varten on toisaalla omat pöydät. Jos tarkkoja ollaan, samanlaisia lappuja voisi laittaa kaikkialle; mikään ruoka ei ole maustettu. Italialaisen keittiön maut tulevatkin enemmän tuoreista yrteistä (joita ei ruokalassa käytetä)  kuin maustepurkista, ja esimerkiksi curry on jotakin todella eksoottista.
  • Henkilökuntaa on ruokalassa paljon. Keittäjät annostelevat ruuat lautasille ja iskevät palautettuja tarjottimia hihnastolle, jossa useampi käsipari lajittelee likaisia astioita.
  • Lautasmalleja ei tunneta, sillä jokainen ruokalaji antaitsee oman lautasensa. Jos syö ensimmäisen ja toisen pääruuan sekä lisukkeen, on tarjottimella ruuhkaa. Tarjottimet ovat onneksi kokoa xxl. Eräänä päivänä lautastilanne oli kuitenkin heikko. Pyysin pääruuan ja lisukkeeksi herneitä. Keittäjä meni vaikean näköiseksi. ”Voinko laittaa Teille herneet samalle lautaselle?” Aikamoinen välikohtaus, herneet samalla lautasella pääruuan kanssa, kaikkien sääntöjen vastaisesti!
  • Toisinaan pääsee  myös todistamaan italialaisen temperamentin kukoistusta. Eräänkin kerran yhdellä herralla meni hermot pöytäseurueeseensa, ja hän suurieleisesti tuoleja paiskoen siirtyi syömään kauemmas muista suivaantuneesti elehtien.
  • Yhtenä päivänä bongasin valmiita salaattiannoksia, joiden viereen oli aseteltu pieniä lautasia, joissa oli tonnikalaa. Otan molemmat, yhdistän ne ja tadaa, tonnikalasalaatti on valmis, ajattelin näppäränä. Vaan ehei! Kassalla oli tosi kyseessä. ”Nyt Teillä on kyllä kaksi toista pääruokaa, tämä ei ole mahdollista.” Tarjouduin palauttamaan toisen paikoilleen, mutta se ei käynyt päinsä. Sitten selvisi, että kassajärjestelmään ei voi moista yhdistelmää laittaa, vaan olisi maksettava yksi euro. Lounaat kuitataan kortilla, joten rahaa en ollut ottanut mukaan. Yhden annoksen kuittaaminen kerrallaan olisi varmasti ollut liian monimutkaista. Lopulta keittäjä soi minulle mahdollisuuden ottaa kummatkin lautaset, jos toisin sen maagisen euron myöhemmin. Toisena päivänä kiikutin kuuliaisena euron kolikon ruokalaan ja ojensin sen keittäjälle. Hän heilutteli käsiään sanoen ”antaa olla” ja hetken tunsin itseni hieman hömelöksi kolikkoni kanssa.



24.6.2016

Hyvää alku- ja keskikesää!

Jos joku kuvitteli, että Italiassa ei ole juhannusta, voin kertoa, että kyllä on. Okei, kyse ei tietenkään ole oikeasta juhannuksesta. Italiassa nimittäin ajatellaan, että kesä alkaa kesäpäivänseisauksesta, joka oli tänä tiistaina. Toisin sanoen ennen tiistaita oli vielä kevät ja maanantaina näinkin ihmisiä toppatakeissa. Iltapäivällä toppatakit olivat jo kainalossa, mutta niitä on hyvä pitää keväisin mukana, varsinkin jos on 26 astetta lämmintä.  

Keskikesän juhlan sijaan juhlitaan kesän alkua, jos niin haluaa. Meidän kesän alun juhlinta ajoittui viime lauantai-illalle (syntymäpäivien jälkimaininkeihin). Tarkoitus oli mennä vuorelle piknikille ja jatkaa siitä vuorella olevaan ravintolaan, jota minulle mainostettiin ”erityisenä” ja ”oikein mukavana”. Paikka olisi lähellä eikä edes kovin korkealla.

Lauantaina oli turha edes katsoa säätiedotusta, vilkaisu ikkunasta ulos kertoi kaiken. Tuulta, kaatosadetta ja tummia pilviä. Piknikistä luovuttiin suosiolla ja päätettiin mennä suoraan ravintolaan. Lähellä sijaitseva tarkoitti tällä kertaa tunnin ajomatkaa ja ei-kovin-korkea 1300 metriä. Matkapahoinvoinnista kärsivänä en liiemmin nauttinut matkasta. Noin miljoonan mutkan jälkeen saavuimme viimein perille. Syöksyin ulos autosta kaatosateeseen raikkaaseen, kahdeksanasteiseen ilmaan. Haikeana muistelin Suomen juhannusta, niin oli samankaltaista. Ihan vaan, jos joku kuvitteli että täällä epätoivoisesti etsitään varjoa palmun alta...

Ravintola oli erityinen, juuri kuten oltiin kerrottu. Oikein mukavakin se varmasti oli – noin kolmekymmentäviisi vuotta sitten. Sisustukseen kuuluivat muun muassa haalistuneet valokuvat, yksinäinen diskopallo roikkumassa katosta sekä valtava kärryllinen pahvia, paperia ja muuta roskaa. Muutama vanhus laittoi tanssilattialla jalalla koreasti kuten oli varmasti tapahtunut joka lauantai-ilta viisikymmenluvulta lähtien. Ihan symppis paikka se oikeasti oli (vessa pois lukien, mutta ei siitä sen enempää).

Ravintola sen sijaan oli sarjaa kuppilat kuntoon ja kipeästi Sukkulan tarpeessa. Täysin ymmärrettävistä syistä, koska paikassa ei ehkä tällä vuosituhannella ollut vielä ollut pariakymmentä asiakasta kerralla. Ruuat saapuivat eri aikaan ja osa oli syönyt ateriansa loppuun, kun joillekin vasta tuli lautanen pöytään. Omaa annostani odotin noin tunnin ja monet uteliaina kysyivät, mitä oikein tilasin, kun valmistaminen oli niin aikaavievää puuhaa. Oh well, tilasin pitsan, täytteet: tomaattikastike ja mozzarella. Maku oli keskinkertainen, pakastepitsojen sarjassa.

Sellaisissa tunnelmissa meni meidän ”juhannus”. Aina ei voi mennä ihan nappiin, mutta ainakaan kukaan ei hukkunut vesilätäköihin. Pitäkäämme juhannussalko pystyssä lippu korkealla, rauhaisaa juhannusta kaikille!

22.6.2016

Päiväni työharjoittelijana


Selailin viimeisimpiä postauksia ja huomasin, että aika monessa postauksessa ollaan menossa milloin viiniviljelmillä, milloin valokuvanäyttelyssä. Edellisestä voi tulla kuva siitä, että täällä sitä vain humputellaan huvituksesta toiseen. Oikeastihan viisi päivää viikosta kuluu aika tiiviisti työn merkeissä. Seuraavaksi saattekin kuulla eräästä viimeviikkoisesta työpäivästä. (Älkää peljätkö, blogissa tulee edelleen olemaan tarinoita Italiasta, ei tarinoita työstä.) Kyseisenä työpäivänä olin mukana kurssilla, jonka tavoitteena on saada saman prosessin eri vaiheissa työskentelevien yhteisen pähkäilyn avulla toiminnasta tehokkaampaa turhia työvaiheita karsien. Päivässä mukana olivat seitsemän kurssilaista ja kaksi ohjaajaa. Ja näin se meni.
 
7:10
Herätys. Olen ihan oman pähkäilyn tuloksena tehostanut aamutoiminnan huippuunsa. Vaatteet odottavat valmiina ja kylppärissä kaikki tapahtuu hyvin järjestelmällisesti. Parissakymmenessä minuutissa olen valmis, sitten hoidan kissan ja eväät, ja menoksi.
 
7:40
Laskeudumme autolla henkilökohtaisen kuljettajani kanssa kotikukkulalta alla olevaan kylään, jossa on salaperäinen bussipysäkki joka ei ole bussipysäkki. Siinä edustamani yrityksen (räkänaurua) bussi pysähtyy joka aamu, jos joku siinä sattuu seisomaan.
 
7:46
Olen niin sanotulla bussipysäkillä. Moikkaan yhtä yli tuhannesta työkaverista tietämättä, kuka hän on tai mitä hän tekee.
 
7:50
Bussi saapuu ja nousemme kyytiin. Tervehdin kuljettajaa, joka mun sinnikkäiden hyvien huomenien jälkeen alkoi hänkin tervehtimään neljän viikon monologin jälkeen. Moikkaan myös aina etupenkissä istuvaa miestä, joka kaikesta päätellen tuntee tai tietää mut jostakin. Mulla ei vaihteeksi ole aavistustakaan, kuka hän on.
 
8:08
Perillä. Käyn respassa raapustamassa vihkoon nimeni ja saapumisaikani. Viikkoja luulin ja – köhköh – epäilin vahvasti, että joku kontrolloisi mun töissä käyntiä. Kunnes selvisi, että vihkoa tarvitaan onnettomuustapauksessa, jotta osataan etsiä oikea määrä oikeita ihmisiä. Jos vihko tuhoutuu mahdollisessa onnettomuudessa, kukaan ei ilmeisesti tule etsimään minua.
Firman bussin pienenä miinuspuolena ovat aikataulut. Koska liikenteeseen jumiutuu aika helposti, bussi lähtee hyvissä ajoin ellei kummempaa hässäkkää ilmene. Tänäkin aamuna mulla on runsain mitoin aikaa nauttia aina yhtä makuhermoja hivelevää automaattikahvia. Kurssin takia olen eri rakennuksessa kuin yleensä, mikä on mukavaa vaihtelua. Monet tuntemattomat tulevat jopa juttelemaan, mitä mun vakirakennuksessa harvemmin tapahtuu.

9:00
Kurssi alkaa (paperilla). Oikeasti aloitetaan seisemän minuuttia myöhemmin, kahvien ja rupatteluiden jälkeen.
Ryhmä pääsee yllättämään yhteistyökykyisyydellään. Edellinen päivä olikin hieman, sanotaanko, villimpi. Tänäänkin pitkälti samat henkilöt ovat äänessä, mutta varsin sopuisasti. Projekti etenee pikkuhiljaa.
 
10:25
Määrittelemättömän mittainen kahvitauko, joka tulee juuri oikeaan saumaan. Osa ryhmästä alkoikin olla jo hieman kiihtyneempiä. Ehkäpä vaikutelma yhteistyöstä ja yhteisymmärryksestä meni vain aamuhorroksen piikkiin.
Koska kyseessä on erikseen järjestetty kurssi, eikä ihan peruspäivä, on saliin tilattu hieman taukotarjoiluja. Minä ja kurssin ainoa poika ei olla yhtään pahoillamme siitä, että puolet kurssin rouvista ovat kuka milläkin dieetillä. Popsikoot puoliraakoja hedelmiä.
Jossain vaiheessa tauko loppuu taas vähän epämääräisesti ja työskentely jatkuu suhteellisen tuloksekkaasti.

 
12:25
Lounasaika! Keittäjä annostelee mulle risoton lautaselle, salaatin ja jugurtin saan ottaa ihan omin kätösin. Ruokapöydässä yritän olla mahdollisimman nopea, koska jostain syystä olen hyvin usein viimeinen syöjä. Varsinkaan tänään ei huvita olla viimeinen, ettei kymmenen ihmisen tarvitse odotella koskakohan neiti hyväruokahaluinen saa lautasensa tyhjäksi. Tällä kerralla se tyhjenee aika äkkiä.
 
13:15
Kurssi jatkuu. Tunnelma alkaa olla aika – öö, kuuma? Vaikuttaa siltä, että yhtäkkiä lounaan jälkeen tietyt ihmiset muistavat, että eivät voi olla mistään samaa mieltä. Mitään ”yksi puhuu kerrallaan” -periaatetta ei tunneta. Niinpä usempi rouva kiljuu yhtäaikaa ja tajutessaan, että kukaan ei saa mölystä mitään selvää, korottaa ääntään. Jokainen on vakuuttunut siitä, että on itse oikeassa ja muut väärässä.
Myös ohjaajan hermot kiristyvät (toinen ohjaaja on tässä vaiheessa päivää mystisesti kadonnut jonnekin), ryhmään kun ei saa mitään kontrollia. Vanha koira ei opi uusia temppuja ja niin edelleen. Myös vähemmän äänessä olevat ryhmäläiset alkavat tuskastua. Jotkut naputtelevat huolettomasti puhelintaan, vaikka sen käytön kiellosta erikseen sovittiin. Kehtaapa eräs jopa vastata puhelimeensa, muiden yrittäessä työskennellä ryhmänä.
Kellon lähestyessä neljää työtehot ovat yhtäkkiä täysillä ja projekti etenee vihdoin kiistelyn jälkeen.
 
15:50
Tauko. Tuli tarpeeseen. Arvaatte varmaan, mitä teen...
 

16:00
Toisen toimipisteen johtaja saapuu katsomaan, mitä ryhmä on saanut aikaan. Todetaan, että projektia ei millään saada loppuun tämän iltapäivän aikana.
 
17:05
Päivä saadaan päätökseen näinkin aikaisin. Menen taas respan kautta ja kirjaan vihkoon  lähtemisaikani. Odottelen bussia, joka saapuu tällä kertaa hyvissä ajoin. Periaatteessa sen pitäisi lähteä puolikuudelta, mutta toisinaan se ei ole siihen aikaan vielä edes saapunut. Bussin kyydissä bongailen maissipeltojen laidoilla olevia prostituoituja ja päädyn taas kerran siihen lopputulokseen, että siellä varmasti on tarjontaa missä on kysyntääkin.
 
17:48
Jään pois bussin kyydistä ja viimeinen pätkä autolla kohti kotia alkaa.


21.6.2016

Ilta ilman Italiaa


Tänä iltana skippasin vuorella reippailun, sillä viikonloppuna sain vuorikiintiön hetkeksi täyteen. Siitä lisää myöhemmin. Niinpä vietän italiatonta iltaa.
Menu: Rakkaudella säilytettyä Fazerin alku-puuroa. Tämä ei ole mainos, mutta fazer saa lähettää minulle kyllä puuroa kiitokseksi.
Soittolista: PMMP.
Rekvisiitta: Kissa.
Mitä muuta ihminen tarvitseekaan?