Miten sain
harjoittelupaikan Italiasta? Kysymykseen voi vastata yhdellä lauseella,
ainakin, jos kysymyksen muotoilee uudelleen. Siispä: miten minulle hankittiin
harjoittelupaikka? Suhteilla.
Yritin toki itsekin. Se
oli melko hakuammuntaa, eikä harjoittelupaikkoja kovin paljon täältäpäin ollut
tarjollakaan, ainakaan julkisesti ja mun löydettävissä. Niinpä sisilialaisen entisen kollegan poika
ja hänen kollegansa auttoivat, tai siis, hankkivat minulle harjoittelupaikan.
Kiitos ja kumarrus.
Muodollisuudet oli
tietenkin hoidettava. Tein cv:n ja hakemuksen. Sisilialainen neuvoi cv:n
kanssa.
”Joo, sitten laitat siihen, että harrastat hiihtoa ja luistelua.”
”Joo, sitten laitat siihen, että harrastat hiihtoa ja luistelua.”
”Siis mitä?”
”Harrastat hiihtoa ja
luistelua.”
”Mutta enhän mä niitä
harrasta, vihaan hiihtämistä, sietämätöntä!”
”Kyllähän sä osaat hiihtää ja luistella, joten ne voisivat ihan hyvin olla sun
harrastuksia.”
Ja arvatkaapa vaan,
pääsinkö sittemmin haastattelussa keskustelemaan ihastuttavista
harrastuksistani…
Niin, cv ja hakemus oli
tulostettava, allekirjoitettava ja skannattava. Eikä siinä vielä kaikki, mukaan
oli liitettävä kopio henkilöllisyystodistuksesta. Mutta ei siinä kaikki!
Liitteeksi oli laitettava lupa siihen, että tämän ja tuon lain mukaan
henkilötietojani saa käyttää työnhakuprosessissa. Lienee turhaa sanoa, että liite oli
tulostettava allekirjoitettava skannattava.
Näiden proseduurien
jälkeen pääsin haastatteluun. Enkä pelkästään kertonut harrastuksistani, vaan
myös esimerkiksi Suomen liikenteestä ja ajokulttuurista. Toki perinteiset
höpinätkin olivat mukana. Miksi juuri sinä ja missä olet viiden vuoden päästä. Jossain vaiheessa pääsimme todella
mielenkiintoiseen aiheeseen, joka tosin taisi innostaa lähinnä haastattelijaa.
”Mitä Suomessa syödään?
Mitä sinä syöt? Osaatko laittaa ruokaa?”
Tähän en osannut
varautua. Lienee turhaa mainita, että ruoka ei liity kyseiseen työhön.
Sitten minulle
ilmoitettiin, että tänne voi tulla työharjoittelemaan. Varmasti oli haastattelu sen verran vakuuttavasti mennyt (varsinkin tuo ruokaosio...). Ja täällä sitä ollaan, harjoittelu melkein puolessa välissä. Ehkäpä siitä lisää myöhemmin.
Sen pituinen se. Toistaiseksi.
Aina kun tapaan uuden italialaisen, jossain vaiheessa tulee kysymys: Come si mangia in Finlandia? Mitä tuohon nyt sitten vastaisi. Kukin syö mitä syö. joskus tekisi mieli sanoa, että ihan haarukalla kuten tekin. Ja joskus lusikalla.
VastaaPoistaNiin totta! En vaan osannut yhtààn odottaa, ettà tyòhaastattelussakin pààstàisiin tàhàn keskusteluun - vaikka tarkemmin ajateltuna sehàn on ihan itsestàànselvyys kerran Italiassa ollaan. Mullakin on vaikeuksia vastata, kun ei oikeasti ole yhtà selkeàà "linjaa" siità mità suomalaiset syò.
PoistaTämä oli hauska! Niin se vaan on, että oikeissa ruokakulttuurimaissa keskustelu kääntyy aina ruokaan. Myös mm. Japanissa. Olen monet, monet kerrat saanut vastata kysymykseen, mitä Suomessa syödään. Mikä on toisaalta kyllä pistänyt miettimään suomalaista ruokakulttuuria ja meidän (aika kieroutunutta, täytyy sanoa) suhdettamme ruokaan. Vaan niin tuli minustakin vähitellen kaikkiruokainen kulinaristi, kiitos paitsi herkkujen, myös niiden ruokakeskustelujen!
VastaaPoistaKiitos! Suomalaisesta ruokakulttuurista puhuminen on aika hankalaa, kun perinteinen suomalainen ruoka on melko yksipuolista ja vaatimatonta, ja nykyruokakulttuuri puolestaan aika kansainvälinen. Lisäksi kukin syö mitä ja milloin haluaa.
PoistaJapani onkin ihan omassa sarjassaan, myös ruuan puolesta! Ja totta, ruokakeskusteluissa on myös tuo oppimisnäkökulma :)