Päiväni työharjoittelijana

Selailin viimeisimpiä postauksia ja huomasin, että aika monessa postauksessa ollaan menossa milloin viiniviljelmillä, milloin valokuvanäyttelyssä. Edellisestä voi tulla kuva siitä, että täällä sitä vain humputellaan huvituksesta toiseen. Oikeastihan viisi päivää viikosta kuluu aika tiiviisti työn merkeissä. Seuraavaksi saattekin kuulla eräästä viimeviikkoisesta työpäivästä. (Älkää peljätkö, blogissa tulee edelleen olemaan tarinoita Italiasta, ei tarinoita työstä.) Kyseisenä työpäivänä olin mukana kurssilla, jonka tavoitteena on saada saman prosessin eri vaiheissa työskentelevien yhteisen pähkäilyn avulla toiminnasta tehokkaampaa turhia työvaiheita karsien. Päivässä mukana olivat seitsemän kurssilaista ja kaksi ohjaajaa. Ja näin se meni.

 

7:10

Herätys. Olen ihan oman pähkäilyn tuloksena tehostanut aamutoiminnan huippuunsa. Vaatteet odottavat valmiina ja kylppärissä kaikki tapahtuu hyvin järjestelmällisesti. Parissakymmenessä minuutissa olen valmis, sitten hoidan kissan ja eväät, ja menoksi.

 

7:40

Laskeudumme autolla henkilökohtaisen kuljettajani kanssa kotikukkulalta alla olevaan kylään, jossa on salaperäinen bussipysäkki joka ei ole bussipysäkki. Siinä edustamani yrityksen (räkänaurua) bussi pysähtyy joka aamu, jos joku siinä sattuu seisomaan.

 

7:46

Olen niin sanotulla bussipysäkillä. Moikkaan yhtä yli tuhannesta työkaverista tietämättä, kuka hän on tai mitä hän tekee.

 

7:50

Bussi saapuu ja nousemme kyytiin. Tervehdin kuljettajaa, joka mun sinnikkäiden hyvien huomenien jälkeen alkoi hänkin tervehtimään neljän viikon monologin jälkeen. Moikkaan myös aina etupenkissä istuvaa miestä, joka kaikesta päätellen tuntee tai tietää mut jostakin. Mulla ei vaihteeksi ole aavistustakaan, kuka hän on.

 

8:08

Perillä. Käyn respassa raapustamassa vihkoon nimeni ja saapumisaikani. Viikkoja luulin ja – köhköh – epäilin vahvasti, että joku kontrolloisi mun töissä käyntiä. Kunnes selvisi, että vihkoa tarvitaan onnettomuustapauksessa, jotta osataan etsiä oikea määrä oikeita ihmisiä. Jos vihko tuhoutuu mahdollisessa onnettomuudessa, kukaan ei ilmeisesti tule etsimään minua.

Firman bussin pienenä miinuspuolena ovat aikataulut. Koska liikenteeseen jumiutuu aika helposti, bussi lähtee hyvissä ajoin ellei kummempaa hässäkkää ilmene. Tänäkin aamuna mulla on runsain mitoin aikaa nauttia aina yhtä makuhermoja hivelevää automaattikahvia. Kurssin takia olen eri rakennuksessa kuin yleensä, mikä on mukavaa vaihtelua. Monet tuntemattomat tulevat jopa juttelemaan, mitä mun vakirakennuksessa harvemmin tapahtuu.

9:00

Kurssi alkaa (paperilla). Oikeasti aloitetaan seisemän minuuttia myöhemmin, kahvien ja rupatteluiden jälkeen.

Ryhmä pääsee yllättämään yhteistyökykyisyydellään. Edellinen päivä olikin hieman, sanotaanko, villimpi. Tänäänkin pitkälti samat henkilöt ovat äänessä, mutta varsin sopuisasti. Projekti etenee pikkuhiljaa.

 

10:25

Määrittelemättömän mittainen kahvitauko, joka tulee juuri oikeaan saumaan. Osa ryhmästä alkoikin olla jo hieman kiihtyneempiä. Ehkäpä vaikutelma yhteistyöstä ja yhteisymmärryksestä meni vain aamuhorroksen piikkiin.

Koska kyseessä on erikseen järjestetty kurssi, eikä ihan peruspäivä, on saliin tilattu hieman taukotarjoiluja. Minä ja kurssin ainoa poika ei olla yhtään pahoillamme siitä, että puolet kurssin rouvista ovat kuka milläkin dieetillä. Popsikoot puoliraakoja hedelmiä.

Jossain vaiheessa tauko loppuu taas vähän epämääräisesti ja työskentely jatkuu suhteellisen tuloksekkaasti.

 

12:25

Lounasaika! Keittäjä annostelee mulle risoton lautaselle, salaatin ja jugurtin saan ottaa ihan omin kätösin. Ruokapöydässä yritän olla mahdollisimman nopea, koska jostain syystä olen hyvin usein viimeinen syöjä. Varsinkaan tänään ei huvita olla viimeinen, ettei kymmenen ihmisen tarvitse odotella koskakohan neiti hyväruokahaluinen saa lautasensa tyhjäksi. Tällä kerralla se tyhjenee aika äkkiä.

 

13:15

Kurssi jatkuu. Tunnelma alkaa olla aika – öö, kuuma? Vaikuttaa siltä, että yhtäkkiä lounaan jälkeen tietyt ihmiset muistavat, että eivät voi olla mistään samaa mieltä. Mitään ”yksi puhuu kerrallaan” -periaatetta ei tunneta. Niinpä usempi rouva kiljuu yhtäaikaa ja tajutessaan, että kukaan ei saa mölystä mitään selvää, korottaa ääntään. Jokainen on vakuuttunut siitä, että on itse oikeassa ja muut väärässä.

Myös ohjaajan hermot kiristyvät (toinen ohjaaja on tässä vaiheessa päivää mystisesti kadonnut jonnekin), ryhmään kun ei saa mitään kontrollia. Vanha koira ei opi uusia temppuja ja niin edelleen. Myös vähemmän äänessä olevat ryhmäläiset alkavat tuskastua. Jotkut naputtelevat huolettomasti puhelintaan, vaikka sen käytön kiellosta erikseen sovittiin. Kehtaapa eräs jopa vastata puhelimeensa, muiden yrittäessä työskennellä ryhmänä.

Kellon lähestyessä neljää työtehot ovat yhtäkkiä täysillä ja projekti etenee vihdoin kiistelyn jälkeen.

 

15:50

Tauko. Tuli tarpeeseen. Arvaatte varmaan, mitä teen...

 

16:00

Toisen toimipisteen johtaja saapuu katsomaan, mitä ryhmä on saanut aikaan. Todetaan, että projektia ei millään saada loppuun tämän iltapäivän aikana.

 

17:05

Päivä saadaan päätökseen näinkin aikaisin. Menen taas respan kautta ja kirjaan vihkoon  lähtemisaikani. Odottelen bussia, joka saapuu tällä kertaa hyvissä ajoin. Periaatteessa sen pitäisi lähteä puolikuudelta, mutta toisinaan se ei ole siihen aikaan vielä edes saapunut. Bussin kyydissä bongailen maissipeltojen laidoilla olevia prostituoituja ja päädyn taas kerran siihen lopputulokseen, että siellä varmasti on tarjontaa missä on kysyntääkin.

 

17:48

Jään pois bussin kyydistä ja viimeinen pätkä autolla kohti kotia alkaa.