Jos joku kuvitteli, että Italiassa ei ole juhannusta, voin kertoa, että
kyllä on. Okei, kyse ei tietenkään ole oikeasta juhannuksesta. Italiassa
nimittäin ajatellaan, että kesä alkaa kesäpäivänseisauksesta, joka oli tänä
tiistaina. Toisin sanoen ennen tiistaita oli vielä kevät ja maanantaina näinkin
ihmisiä toppatakeissa. Iltapäivällä toppatakit olivat jo kainalossa, mutta
niitä on hyvä pitää keväisin mukana, varsinkin jos on 26 astetta lämmintä.
Keskikesän juhlan sijaan juhlitaan kesän alkua, jos niin haluaa. Meidän kesän alun juhlinta ajoittui viime
lauantai-illalle (syntymäpäivien jälkimaininkeihin). Tarkoitus oli mennä
vuorelle piknikille ja jatkaa siitä vuorella olevaan ravintolaan, jota minulle
mainostettiin ”erityisenä” ja ”oikein mukavana”. Paikka olisi lähellä eikä edes
kovin korkealla.
Lauantaina oli turha edes katsoa säätiedotusta, vilkaisu ikkunasta ulos
kertoi kaiken. Tuulta, kaatosadetta ja tummia pilviä. Piknikistä luovuttiin
suosiolla ja päätettiin mennä suoraan ravintolaan. Lähellä sijaitseva tarkoitti
tällä kertaa tunnin ajomatkaa ja ei-kovin-korkea 1300 metriä.
Matkapahoinvoinnista kärsivänä en liiemmin nauttinut matkasta. Noin miljoonan
mutkan jälkeen saavuimme viimein perille. Syöksyin ulos autosta kaatosateeseen
raikkaaseen, kahdeksanasteiseen ilmaan. Haikeana muistelin Suomen juhannusta,
niin oli samankaltaista. Ihan vaan, jos joku kuvitteli että täällä
epätoivoisesti etsitään varjoa palmun alta...
Ravintola oli erityinen, juuri kuten oltiin kerrottu. Oikein mukavakin se
varmasti oli – noin kolmekymmentäviisi vuotta sitten. Sisustukseen kuuluivat
muun muassa haalistuneet valokuvat, yksinäinen diskopallo roikkumassa katosta
sekä valtava kärryllinen pahvia, paperia ja muuta roskaa. Muutama vanhus
laittoi tanssilattialla jalalla koreasti kuten oli varmasti tapahtunut joka
lauantai-ilta viisikymmenluvulta lähtien. Ihan symppis paikka se oikeasti oli
(vessa pois lukien, mutta ei siitä sen enempää).
Ravintola sen sijaan oli sarjaa kuppilat kuntoon ja kipeästi Sukkulan
tarpeessa. Täysin ymmärrettävistä syistä, koska paikassa ei ehkä tällä
vuosituhannella ollut vielä ollut pariakymmentä asiakasta kerralla. Ruuat
saapuivat eri aikaan ja osa oli syönyt ateriansa loppuun, kun joillekin vasta
tuli lautanen pöytään. Omaa annostani odotin noin tunnin ja monet uteliaina
kysyivät, mitä oikein tilasin, kun valmistaminen oli niin aikaavievää puuhaa. Oh
well, tilasin pitsan, täytteet: tomaattikastike ja mozzarella. Maku oli
keskinkertainen, pakastepitsojen sarjassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa kommentoida, aiheeseen kuuluvaa ja kuulumatonta!
Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.