Pitkästä aikaa olen alkanut juoksentelemaan tänä kesänä. Helvetin tylsäähän se on, mutta
täytyy edes vähän yrittää. Ja onhan se nyt kiva huomata, että
jaksaa paremmin ja enemmän kuin kesän alussa. Sellaista niin
sanottua kehittymistä havaittavissa.
Juoksen, vaikka
sataa. Juoksen, vaikka paistaa aurinko. Juoksen, vaikka on kuuma.
Juoksen, vaikka on sunnuntai. Ja italialaiset pyörittelevät
päätään: tuolla se suomalainen taas menee. Hulluko se on? Muihin
juoksulenkkeilijöihin törmää harvoin. Jos toinen tämän
harvinaisen lajin edustaja tulee vastaan, se huikkaa iloisesti:
”Ciao!”. Ciao ciao vaan.
Ensimmäisenä
ohitan kuppilan. Siellä ne istuvat varjossa ja hörppivät viileitä virvokkeita. Näissä lämpötiloissa ei kukaan pahemmin liiku ennen
pimeän tuloa, ellei ole pakko. Painan puuskuttaen portaita ylös,
italialaiset kääntävät laiskasti päätään ja saan paljon
katseita osakseni. Ihan joka kerta.
Välillä pysähdyn
juomaan vesipisteille. Tämä keksintö juuri minua varten. Pieniä
vesipisteitä on siellä täällä. Elämän eliksiiriä. Vettä,
joka virtaa läheisiltä vuorilta. Hyvää ja raikasta, ainakin siinä
tapauksessa, että putket ovat hyvässä kunnossa.
Niin hyvää vettä se on. |
Jatkan eteenpäin.
En lakkaa ihmettelemästä, kuinka ilta-aurinko lämmittää niin
paljon. Loikin suojateiden yli vinhaa vauhtia, en halua jäädä
auton alle. Liikennettä on paljon, kun kaikki palaavat töistä
kotiin illallistamaan. Jotkut malttavat pysähtyä antamaan tietä.
Heilutan mahtipontisesti kättäni, grazie, kiitos kiitos.
Ohitan gelaterian,
tutun ja turvallisen jäätelöbaarin. Työntekijät hymyilevät
tietäväisesti. Ajattelevat varmaan, että hyvä kun tuokin välillä
liikuttelee ruhoaan. Parasta onkin minun jäätelömäärilläni.
Siksihän sitä juostaan, että voitaisiin syödä ahmia jäätelöä.
Sitä paitsi ne on taas tehneet uutuusmakuja. En ehkä kestä.
Saavun kotikadulle,
jossa tallustelee useimmiten vanhuksia. Ne jähmettyvät paikoilleen
osuessani heidän kohdalleen. En ole ihan ymmärtänyt miksi, mutta
ei kai sillä niin väliä. Saavun kotiin, taistelen hetken saadekseni ovet auki ja menen suihkuun toivoen, että vedenjakelu toimii. Ja sehän toimii. Mutta jos tulee sähkökatko, lämmintä vettä ei ole. Näitä sattuu.
Luin tän jo aiemmin, mutta piti palata kommentoimaan. Mä en juokse, mutta toisinaan siirryn kävellen paikasta toiseen - jo tämä kummastuttaa italialaisia, kun kyseessä on autoa pidempi matka. Tänään olin kävelemässä kotia kohti, kun vastaan hölkkäsi nuori mies ja ensimmäinen ajatus oli että kuka helkkari juoksee tällä kelillä ja näissä mäissä!
VastaaPoistaJep, autoilu on välillä ihan järjetöntä! Etenkin, kun kuljetaan naurettavan lyhyt matka ja sitten etsitään hermostuneena parkkipaikkaa... Juoksijat saa kyllä mielenkiintoisia katseita osakseen, mutta onhan se nyt vähän hullua juoksennella helteessä!
Poista