Ciao! Täällä
ollaan, täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Erityisesti vatsani on
aika täysissä voimissa... Nyt jo näyttää siltä, että palaan
Suomeen monta kiloa rikkaampana. Onneksi lentokoneessa ei ole
matkustajille painorajoitusta! Lisäksi näyttää myös siltä, että
tästä postauksesta tulee varsin sekava.
Lentokoneessa
matkalla Italiaan teki mieli huutaa: ”Nopeammin! Vauhtia
koneeseen!”. En olisi millään malttanut istua. Kentällä
vastassa olivat D ja J, jotka eivät edes tuntuneet vierailta. Ihan
kuin olisi tavannut vanhat kaverit! Olin kuullut juttua, että olo
voisi olla epätodellinen, matkustaa nyt uusien ihmisten kyydissä ja
mennä niiden kotiin asumaan, mutta mitä vielä! Katselin auton
ikkunasta ulos ja fundeerasin, että kotona ollaan. Okei, välillä
piti myös vilkaista nopeusmittaria. Ei siitä sen enempää.
Juu no joo, mikä vois olla hauskempaa yksin lentokoneessa kuin valokuvailla... |
Saavuimme Torinoon
sellaisesta suunnasta, että ensimmäisenä vastassa oli
teollisuusalue. Samassa kaupunginosassa majailevat myös romanit.
Täytyy todeta, että itäisestä Euroopasta Suomeen tulevat romanit
ovat ilmeisen hyväosaisia verrattuna näihin. Suomessa romanit
nukkuvat käsittääkseni useimmiten autoissa. Torinossa he asuvat
hökkelikylässä, jollaisia oikeasti kuvittelin olevan vain
kehitysmaissa. Asumukset oli koottu peitoista, onnekkailla saattoi
olla pala aaltopeltiä. J pahoitteli, että näin Torinosta
ensimmäisenä juuri tuon osan ja sanoi, että sinne ei enää
palata. Haha. En kyllä ole palaamassakaan, mutta oli se silti
mielenkiintoista nähdä – auton ikkunasta. Todeta, miten kaukana
hökkelikylä on mun elämästä, eikä sinne kuitenkaan ole pitkä
matka.
Torinosta haimme
lapset, jotka olivat mummulla. Jännittävä ensitapaaminen siis.
Lapset vähän ujostelivat. Mä lähinnä ihmettelin sitä, kuinka
pikkuruisia ne on! Takuulla pienempiä kuin suomalaiset lapset, niin
siroja ja lyhyitä. A ja K olivat ilmeisesti olleet niin tärinöissä
koko päivän, että nukahtivat kotimatkalla autoon.
Illalla söimme
yhdessä ystäväperheen kanssa ja mulle selvisi järkyttäviä
asioita. Täällä syödään sammakoita! On kuulemma oikein
perinteinen ja maukas herkkuruoka. Odotan innolla, josko tätä
herkkua pääsisi jossain vaiheessa maistamaan. Ruoan jälkeen D
keitti Juhla Mokkaa, jota multa pyydettiin tuliaiseksi, kun
tiedustelin mitä heille sopisi tuoda. Muista italialaisista poiketen
tässä perheessä juodaan samanlaista kahvia kuin Suomessa.
Päivällisvieraana ollut mies kehui Juhla Mokkaa: ”Tämä on
hyvää. Oikein hyvää! Mutta ei tämä kyllä kahvia ole.”
Tänään Italiassa
on Tasavallan päivä eli vapaapäivä. Me ei tosin juhlittu
tasavaltaa, vaan erään ystäväperheen pienenpienen tytön
1-vuotissynttäreitä. Jipii! Niin paljon ruokaa ja hälinää ja
kärpäsiä. Synttärisankarin isä on vironvenäläinen, asunut
Suomessakin, muuttanut sittemmin Italiaan. Hän oli tehnyt venäläisiä
herkkuja, hyvää! Mikä mulle ei maistuis. Löytyipä juhlapöydästä
Vana Tallinnaakin.
A, synttärisankari, ystäväperheen lapsi, K. |
Kaiken kaikkiaan
vastaanotto on ollut iloinen, lämmin, sydämellinen, paljon enemmän
kuin osasin odottaa. D ja J selittävät mulle kaikkea mahdollista ja
huomioivat joka käänteessä. A ja K eivät enää juuri ujostele.
Vastaanotto on ollut sanalla sanoen erinomainen. Siitäkin
huolimatta, että perheen ystävä menehtyi yllättäen vain pari
päivää sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa kommentoida, aiheeseen kuuluvaa ja kuulumatonta!
Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.