Rotvallin reunalta vuorille

Vuorella.

Olen kiistatta kaupunki-ihminen. Pidän katuvaloista, asfaltista ja kerrostaloasumisesta. Vihaan mökkeilyä, landella oleilu ylittää kerta kaikkiaan sietokykyni. Niinpä onkin jännä, että viihdyn täällä hieman syrjemmällä ihan hyvin.

Vaikka tässä kylässä on melko vähän asukkaita, talot ovat vieri vieressä ja kaikki tarvittava löytyy kävelymatkan päästä. Vaikuttaa olennaisesti viihtymiseeni, luulisin. Toisin kuin Suomessa, jossa asukasluvultaan vastaavissa pitäjissä talot on rakennettu kilometrien päähän toisistaan ja auto on miltei pakollinen, jos mielii jonnekin liikkua. 

"Joka rakastaa vuorta, jättää kukat sinne." Hups, me kerättiin kukkia risottoa varten ja unohdettiin ne sitten onnellisesti mökille.

Olen kuitenkin huomannut peräti PITÄVÄNI tästä seudusta. Kasvillisuutta on paljon ja autoja vähän verrattuna vaikkapa Torinoon, joten ilman laatu on ilmeisesti aika hyvä. Ilmasto on myös suotuisa hedelmille, marjoille ja vihanneksille. (Huoh, mitä tekstiä.) Isovanhemmat pienviljelevät takapihallaan, ja tällä hetkellä meillä on muun muassa heidän kasvattamia porkkanoita, sipulia, vadelmia ja mansikoita. Nam!

Eilen pääsin vuorille ensimmäistä kertaa. Ajomatka vuorenrinnettä pitkin kuoppaista ja savista hiekkatietä pitkin ei kyllä ole mun lempparipuuhaa, mutta hengissä ollaan. Perheellä on pieni mökki vuorella ja sieltä on aivan upeat näkymät kaikkialle! Tutkailimme yhdessä lasten kanssa maisemaa: näimme kaksi pientä kylää, joiden jälkeen alkaa vuoret. Vuorten takana on Ranska. Katselimme alas ja K kysyi: ”Loppuuko tämä planeetta noiden kylien jälkeen?”. Ahaha, en kestä! 

Tein tosi upeen seppeleen, hihi.