Kukkuu!

Vuoria siellä, vuoria täällä.

Hei! Hyvä tavaton, unohdin edellisestä postauksesta JOULUKEKSIT. D teki joulukeksejä, joissa oli suomalaista piparkakkumaustetta ja niin saapui joulurauha tähän taloon. A ja K ovat nimittäin saaneet viimeinkin tasattua pulssinsa ja käyttäytyvät erinomaisesti. Suomen opettelukin on edistynyt. Eilen harjoittelimme A:n kanssa laulamaan Jaakko kultaa samalla kun K leikki. A oppi nopeasti! Sitten kutsuttiin D ja J kuuntelemaan, kun A laulaa. K totesi, että kyllä hänkin osaa. Niin ne vaan molemmat lauloivat Jaakko kultaa oikein hienosti! K pääsi yllättämään – miten se yhtäkkiä osasi laulun, vaikka ei ollut harjoitellut (paitsi piung paung poung -kohtaa)??

Tänään hankin italialaisen liittymän. Sitä varten olisi pitänyt olla passi mukana. Ei ollut. Tsiisus, hyvä kun eivät syntymätodistusta pyytäneet! Kysyin, käykö ajokortti. Oli vähän nihkeetä. Multa kysyttiin, onko ajokortissa kuvaa. Jännä juttu, se sattuu olemaan kuvallinen ja niin sain onnellisesti liittymän, joka on tänään puskenut mulle hervottomasti viestejä.

Niin kotoinen olo, kun kylän läpi virtaa joki.

Tänään oli myös spesiaali päivä, sillä A tuli lounaalle kotiin mun kanssa. Tavallisesti hän syö koulussa. Saavuin koululle hakemaan A:ta ja kuuntelin, kuinka äidit keskustelivat siitä, mitä ovat valmistaneet lounaaksi ja mitä on vielä valmistamatta. Ai niin, ois voinut ehkä vähän VALMISTELLA, tuli siinä mieleen. Oikeastaan olin herännyt varttia ennen lounastaukoa..hupsista. Sitten saapui lapsilauma ja opettaja luovutti lapset portista yksitellen ja katsoi, kenen matkaan sitä ollaan lähdössä. 

 

Lounaan improsin tosi hyvin. Onneksi ruokia oli valmiina, eikä mun tarvinnut paljoa tehdä mitään. Kaikki ei tainnut kuitenkaan mennä ihan italialaisten sääntöjen mukaan, koska A oli ilmeisen huvittunut mun organisoimasta lounaasta. Kaiken lisäksi ruuan jälkeen oli kuulemma vatsa kipeä. Ei mitään vakavaa, niente di grave, kuten täällä tavataan sanoa.