Tanssin kuin panda

Eilen loppuivat useamman päivän kestäneet kyläjuhlat. Niillä tuli käytyä useampaan otteeseen. Ensimmäisen kerran menimme mestoille maanantaina perheen kanssa. Paikan päällä oli yllättävän paljon kaikenlaisia vempaimia, oikeastaan se oli kuin pieni huvipuisto. Voi sitä riemua! (Lasten.) Saavuimme paikalle ennen yhdeksää illalla, jolloin muita lapsia ei vielä juuri ollut näköpiirissä. Vasta noin tunnin päästä saapumisestamme lapsia alkoi virrata paikalle enemmän. Täällä lapset valvovat arkisinkin myöhään ja seuraukset on nähtävissä seuraavana päivänä. 

Heikkolaatuista todistusaineistoa.

Tiistaina menimme kyläjuhlille kavereiden kanssa, vaikka kaikki eivät olleetkaan toipuneet MM-häviöstä. Surusta selviämiseen menee kuulemma noin kuukausi. Siitä huolimatta hurvittelimme – arvatkaapa missä! Törmäilyautoissa totta kai. Suomessa törmäilyautoilla ei saa tätä nykyä törmäillä, mutta täällä on toisin. Auto oli kuitenkin hieman alimitoitettu mulle, minkä ansiosta polvet on nyt mustelmilla. Ehdottomasti oli mustelmien arvoista, suosittelen törmäilyautoja kaikille kaksijalkaisille!

Juhlathan eivät ole mitään ilman musiikkia, joten juhlissa oli joka päivä musiikkia, osittain livenä. Tiistaina olimme teltassa kuuntelemassa soitantaa ja jotkut intoutuivat tanssimaan. Parin viimeisen kipaleen aikana mutkin raahattiin lavan eteen ja voi veljet! Tanssin kuin portugalilaisen televisiokanavan Canal Pandan (kovin kanava ikinä, saanen huomauttaa) päätähti. Nimittäin näin. Okei, en ollut ehkä ihan yhtä symppis kuin panda. Bändi soitti samaa laulua joka videolla on kuultavissa, sanat olivat kylläkin italiaksi. Yrittäkää eläytyä.

Osanottoni.

Eilen juhlat huipentuivat ilotulitukseen. Kun tulitus alkoi, mun ensimmäinen kommentti oli ”apua, kattokaa, apua!”, minkä jälkeen multa tiedusteltiin, pelkäänkö raketteja. En sentään. Kauhistelin sitä, ettei mitään turvallisuusjärjestelyjä ollut. Raketit olivat suuria ja vaativat parimetriset liekit – jotka loimusivat IHAN puiden vieressä. Nurmikolla. Paloautoja ei tietenkään ollut paikalla, enkä halunnut miettiä, montako kilometriä on paloasemalle (liian monta). Lähimmät katsojat olivat raketeista ehkä viiden metrin päässä. Olin ihan varma, että vähintäänkin joltain irtoaa pää. Joka tapauksessa ilotulitus oli hieno ja nätisti synkassa musiikin kanssa. Ja koska meidän porukalla oli kaikki ruumiinosat tallella rakettien jälkeen, oli pakko mennä vielä törmäilyautoihin.