Viikonloppukuulumisia

Täällä on pitkä viikonloppu, sillä tänään on vielä vapaapäivä. Monet kavereista suuntasivat merenrannalle. Me tsekattiin hotellien hinnat ja todettiin koko homma aika älyttömäksi. Sääennusteet lupasivat tänne vuorten juurelle parempaa ilmaa kuin rannikolle ja merivesikin on vielä kylmää, joten sata euroa yöstä tuntui melkoisen isolta summalta.

Sitä paitsi aika monta miljoonaa ihmistä oli päättänyt lähteä juuri tänä viikonloppuna merenrannalle – päätellen kuvista, joita loppumattomista autojonoista nähtiin… Niin tyypillistä, kaikkien on pakko tehdä samaa asiaa, samassa paikassa, samaan aikaan. Toki väestömäärän takia se oikeasti näkyy ja tuntuu, tästä näkökulmasta Suomen juhannusruuhkat ovat vitsi vain.

Lauantai-iltapäivällä käytiin yhdellä kaverilla, joka oli tullut Ranskasta lomailemaan tänne äitinsä luokse. Samalla visiitti oli yksityisvierailu eläintarhassa... En ole koskaan nähnyt kenelläkään niin paljon kotieläimiä. Paikka ei suinkaan ollut maatila, vaan omakotitalo, jonne mamma pelastaa eläimiä kaduilta ja muista huonoista olosuhteista. Koiria oli neljätoista (viidestoista tuli vielä hoitoon tuona iltapäivänä), kaikki enemmän tai vähemmän kärsineen oloisia.

Eikä koirissa vielä kaikki. Myös kissoja oli kuulemma kolme. Ainakin. Ulkoa löysimme neljä kilpikonnaa. Sisällä oli tietenkin kultakaloja. Niin, ja yksi hamsteri, joka oli syntynyt kolmijalkaisena. Ripaus hulluutta tarvitaan, että moisessa (sairas)eläintalossa voi asua. Mutta ajatella, kuinka monen eläimen maanpäällisen elon mamma onkaan pelastanut!

Sunnuntaina ehostettiin vähän pihapiiriä. Verestin vanhoja muistoja ja kitkin rikkaruohoja kuin viimeistä päivää (tein tätä kesätyönä aikas monta kesää). Kaikkea tämä maalaisilma ihmiselle tekeekin. Olen enemmän kaupunkityyppiä, eikä puutarhassa piipertely kuulu suurimpiin kiinnostuksenkohteisiini. Mutta mielelläänhän sitä on ulkona, kun aurinko paistaa ja kauris tarkkailee työn laatua kymmenen metrin päästä!

Jotta ei tarina ei menisi liian epäuskottavaksi, täytyy sanoa, että koko päivää en toki viettänyt kitkien. Päivä oli aivan liian kaunis hukattavaksi ilman jäätelöä. Lähdimme jäätelölle Saluzzoon. Emmekä muuten olleet ainoita tämän idean kanssa. Kuten taisin aiemmin mainita, jollain mystisellä tavalla kaikki ovat aina samaan aikaan samassa paikassa. Niin myös jäätelöbaarissa. Kyynärpäätaktiikan jonottamisen jälkeen sain kuin sainkin jäätelöni. 

Kiertelimme Saluzzon keskustassa. Olin ollut siellä pari kertaa aiemminkin, mutta vasta tällä kolmannella kerralla sain hinattua itseni paraatipaikalle, ylös vanhaan kaupunkiin. Aiemmilla kerroilla on ollut liian kuuma, enkä ole jaksanut kiivetä kukkulaa… Laskeutuessamme poikkesimme yhdessä kirkossa, jonka sisäpihalla oli upea pylväskäytävä.

Saluzzosta lähdimme illalliselle viereiseen pikkukylään, Mantaan, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt täytyy hieman ryhdistäytyä, sillä ystävämme Kilpikonnan äiti ja isoäiti ovat ilmeisesti tulossa visitoimaan, haluavat nähdä talon. Isoäiti on lähemmäs satavuotias ja käytännössä sokea, että sinänsä ihan liikuttavaa, että hän tulee tänne asti katsomaan taloa.

Mukavaa vappuviikon alkua! Skål!