Näen korvista kun savu kohoaa

Okei, otsikko on ehkä hieman liioiteltu. Mutta menkäämme asiaan.

Pari päivää sitten pääsin tutustumaan jauhojen ihmeelliseen maailmaan, ihan yllättäin ja pyytämättä. Toin mummulta saamani vanhan kunnon vohveliraudan mukanani. Mikäli tihrustin kuitista oikein, vohvelirauta on vanhempi kuin minä, mutta ei siitä sen enempää. Sain vastuullisen tehtävän. Minun oli määrä valmistaa vohvelitaikina. Helppoako?

Ei kovin helppoa, kun illallisvieraina on kriittinen, makuaistinsa äärimmilleen kehittänyt italialaisjoukko. Kiitos mummun vohveleiden, itse en ollut koskaan moisia joutunut tekemään. Resepti oli valittava satunnaisotannalla. Näyttivät tosin olevan melko samanlaisia kaikki reseptit.

Suomessa olen kyennyt ravitsemaan itseäni säännöllisesti, mutta italialaisessa keittiössä olen avuton kuin kissa kylpyammeessa. Epäonnistumisten vähentämiseksi olen maahantuonut muun muassa desimitat. Tällä kertaa kompastuskiveksi kuitenkin muodostuivat jauhot. Vehnäjauhot.

Avatessani keittiön kaapin, sieltä kurkisteli neljä pussia jauhoja somassa rivissä. Neljä pussia keskenään erilaisia jauhoja, niissä kun tunnetusti on merkittäviä eroja. Täkäläiset jauhot on merkitty täysin käsittämättömillä nolla- ja nollanollamerkinnöillä. Löytämistäni jauhoista kolme pussia oli nollaa ja neljäs nollanollaa. Tähän asti olin vielä luottavaisin mielin: täytyy olla niin, että nolla on yhdenlaista ja nollanolla toisenlaista.

 

Kun sitten tarkastelin pusseja tarkemmin, keittiöidentiteettini hajosi jauhopilvenä ilmaan. Nollatyypin jauhoista yhtä suositeltiin leipään, toista pizzaan ja focacciaan, kolmatta kohotusta vaativiin kakkuihin. Hyvin jännittävästi myös nollanollatyypin jauhoja suositeltiin muun muassa pizzaan, focacciaan ja kakkuihin.

Toivottuani tästä takaiskusta päätin odottaa, että asiantuntija P (aka sisilialainen) saapuisi paikalle. Pienen pohdinnan jälkeen asiantuntija päätyi siihen lopputulokseen, että vohvelitaikinaan olisi parasta käyttää nollanollajauhoja.

Uskoni jauhoihin menettäneenä tein taikinan, ja myöhemmin illalla keskiyöllä oli vohveleiden aika. Vohveleista tuli oikein herkullisia, eikä vain minun, vaan myös vaativien vieraiden mielestä. Hyvää!