Vaari naurahtaa ja sanoo; C'est la vie

Kuten kuvista näkyy, päädyin sittenkin seikkailemaan terassia pidemmälle! Eilen herätys soi kukonlaulun aikaan (kahdeksalta) ja kolme tuntia myöhemmin olimmekin jo Ranskan maalla kuten muuan Leskisen poika sanoisi. Autojonot sai näppärästi ohitettua Napoleonin mopolla moottoripyörällä, kas kun sitten viime käynnin oli rajalla lisätty kontrollia. Siinä missä ennen rajalla oli ehkä yksi viranomainen kopissa istumassa, nyt viranomaisia useampi ja he näyttivät peräti tekevän töitä. 

Vietimme päivän Briançonissa, aika pitkälti uima-altaalla. Kuudella eurolla pääsi nauttimaan sisä- ja ulkoaltaista, viheralueesta ja jopa aurinkotuoleista, Alppien ympäröimänä. Tuuli teki ilmasta hieman viileän tuntuisen lähes kolmenkympin lämmöstä huolimatta; eihän tässä nyt mitään aurinkorasvakerroksia tarvita, päättelin. Vaikka ihan hyvin tiesin, että vuorella aurinko on lähempänä ja aika salakavala. Illasta iho sitten hieman punoitti…

Illan vietimme Briançonin vanhassa kaupungissa. Kuulemma myös uudempi keskusta on näkemisen arvoinen, mutta emme sinne asti jaksaneet mennä (jos ollaan tarkkoja, emme oikeastaan tienneet, missä se sijaitsee). Löysin vanhasta kaupungista häntäpuolen kissan, jonka kanssa tein tuttavuutta. Ennen kuin ehdin kaapata karvisen, nälkä kurni sen verran, että suuntasimme syömään. Kissatta. Söimme raclette-juustoa perinteisellä tavalla, eli itse juustoa sulattamalla. Ei tarvinnut Italiassa mennä enää jätskille…

 

Ranskan maalla koittanut on keskiyö...melkein

Vielä suosittelisin  Juice Leskisen musiikkikappaletta Napoleonin mopo. Ei tällä erää muuta. Hauskaa sunnuntaita!

La mamma - se luontosellainen

Hieman myöhäisheränneenä tuli pari päivää sitten mieleen, että tulevana viikonloppunahan voisi vaikka tehdä jotakin. Retken. Seikkailun. Minne tahansa paitsi ei rannikolle. Siellä on nimittäin tällä hetkellä noin viisikymmentäviisi miljoonaa ihmistä. Pieni selailu lähialueiden majoituspaikkavalikoimaan osoitti, että ne loput viisi miljoonaa ovat ajatelleet välttävänsä ruuhkat pysymällä sisämaassa. Taisivat sittenkin olla väärässä, sillä myös sisämaassa on tarjolla ei oota.

Mutta vanha kansahan sen tiesi, että ei pidä mennä merta edemmäs kalaan. Ihan tässä kotiterassillakin on viime aikoina ollut tarjolla elämystä kerrakseen, tapahtumien järjestäjänä kaikkien tuttu luontoäiti.

Ensimmäinen elämys oli vähemmän miellyttävästä päästä. Mannerlaatat päättivät vaihtaa vähän mestoja, mikä tuntui neljän magnitudin järistyksenä. Muutaman sekunnin ajan maa – ja talo! – tärisi kunnolla. Tunnelmaa toi myös järistyksen ajan kestänyt sähkökatko. Säilyimme vahingoilta; meillä vain muutama purnukka lenteli vessassa, mutta eräälläkin kaverillamme halkeili asunnon katto.

Seuraava show oli puolestaan astetta coolimpaa laatua. Noin 15 kilometrin päässä meiltä oli ilotulitus, jota katselimme terassiltamme (edelleen olemme siis noin 700 metrin korkeudessa). Hieman lisäefektiä ilotulitukseen toivat juuri niiden yläpuolella villisti iskeneet salamat. Ilotulitussalamashow jatkui usean minuutin ajan.

Tänään aamu alkoi hieman rauhallisemmissa merkeissä. Koska olin jo kuudelta ihan virkeä, päätin mennä terasille aamupalalle viileähköstä ilmasta huolimatta. Niin aikaisin ja niin kiireettömästi heräämistä ei nimittäin tapahdu – öö, koskaan? Siksipä katselinkin auringonnousua tunnin ajan, maiseman vaihtaessa väriä maasta taivaaseen taukoamatta. Postauksen kuvissa hieman tämän aamun tunnelmia.

Näinä päivinä on myös vuoden parhaat mahdollisuudet nähdä tähdenlentoja. Olemme sen verran sivussa, kauempana Torinon valoista, että tähtiä näkyy kirkkaalla säällä uskomattoman paljon. Nyt tähdenlentoaikaan on tietenkin myös hyvät mahdollisuudet ihailla tähdenlentoja omalta terassilta käsin. Tänään on melko pilvetöntä – montakohan toivetta saan illalla esittää tähdenlentojen ansiosta?

Langhe vielä kerran

Viime viikonloppuna kävimme viininviljelyalueella, Langhella. (Paluumatkalla auto sanoi sopimuksensa irti – taas. Mutta tilanne on jo korjattu!) Tästähän alkaa tulla melkein kuukausittainen perinne; Langhella on tullut käytyä niin kesä-, heinä- kuin elokuussakin. Kesäkuussa teimme visiitin brasilialaisvieraan kanssa, heinä- ja elokuussa oli suomalaisten vuoro. Kun kerran melkein nurkan takana on upeat, maailmankuulut viiniviljelmät, olisi melkein synti olla nauttimatta niistä.  

Barbarescossa, joka on Unescon maailmanperintökohde, maistelimme viiniä jo tutuksi tulleen b&b:n terassilla. Työntekijä ja luultavasti myös paikan omistaja on sympaattinen vanha herra, joka jostain syystä muisti meidät. Vanhan herran pisteet nousivat entisestään hänen ruokkiessaan kulkukissoja (juustolla) ja muurahaisia (leipätikun murusilla).

Barbarescon jälkeen kävimme Neivessä, joka sekin niin ikään on Unescon maailmanperintökohde. Sen jälkeen menimme vakipaikkaamme, Calosson kylään, syömään. Sielläkin tarjoilija otti meidät lämpimästi vastaan, kyseli omat ja vanhempieni kuulumiset (!!!) ja jälleen kerran söimme hyvin ja liikaa.