Rooma, osa kaks

Palatium (tai siis sen rauniot), yksi Rooman seitsemästä kukkulasta.

Sunnuntai-iltana muut lähtivät illalliselle ja mä päätin jäädä nukkumaan, koska jostain siihen asti käsittämättömästä syystä mulla ei ollut ruokahalua (lähes ennenkuulumatonta). En ehtinyt nukkua kauaa, kun heräsin. Colosseumista lähtien olin tuntenut omituista kipua, joka yöllä yltyi. Kaiken väsymyksen ja loputtoman vessassa ravaamisen jälkeen älysin, että en ole ihan terve. Mitenkäs muutenkaan, en ole ollut miesmuistiin kipeä, joten totta kai sairastuin juuri Roomassa.

Olisikin ollut edes joku tuttu migreeni tai kuume, mutta ei toki! Tauti oli joku italialainen kummajainen. Mieluitenhan sitä sairastaisi kotona, vieraalla maaperällä sairastaminen on epämiellyttävää. Mietin, että mitäpäs nyt ja äkkiä takas kotiin Piemonteen! D saapui juuri kun älysin, että voisin esimerkiksi soittaa sille. Siinä sitten mietittiin, lähteäkö ensiapuun.

Päädyimme soittamaan minne lie auttavaan puhelimeen, josta neuvottiin ostamaan lääkettä. J lähti ystävällisesti metsästämään avoinna olevaa apteekkia keskellä yötä ja kolmelta nautin ensimmäisen lääkeannoksen. Ei lääke tietenkään heti auttanut ja olin hereillä melkeinpä aamuun asti. Ja varma siitä, että en nouse sängystä ennen junaan astumista. Aamulla olo oli kuitenkin joten kuten siedettävä ja päätin lähteä muiden mukana kiertelemään kaupunkia.

Ostimme liput hop on / hop off -bussiin, oltiin siis ihan sataprosenttisen turisteja. Koska sunnuntaina oli tullut käveltyä ylettömästi, maanantaina turistibussi oli oikeasti hyvä vaihtoehto. Se kiertää Rooman keskustassa ympyrää ja pysähtyy nähtävyyksien kohdalla. Halutessaan voi hypätä pois kyydistä ja myöhemmin nousta uudelleen bussiin, joka vie seuraavaan kohteeseen. Hintaan sisältyi kuulokkeet, joista tuli sekä tietoa ohi vilistävistä paikoista että klassista musiikkia...tunnelmallista (???).

Busseja pitäisi saapua pysäkeille aina vartin välein, mutta ei se ihan niin mene kuitenkaan. Niitä tulee miten sattuu ja meille esimerkiksi kävi niin, että emme mahtuneet kahteen ensimmäiseen bussiin ollenkaan. Kahden päivän minilomaa on vähän ikävä kuluttaa odottelemiseen, mutta kun sitten saapui bussi, johon me huikeat seitsemän henkilöä mahduimme, kyllä kannatti! Kaksikerroksisen bussin yläilmoista näki kaiken vähän eri perspektiivistä.

Ensimmäisenä suuntasimme kohti Rooman suurinta suihkulähdettä, Fontana di Treviä. Se oli lähes kokonaan remontissa. Legendan mukaan lähteeseen pitää heittää kolikko, mikä takaa sen, että jonain päivänä palaa uudelleen Roomaan. Koska se ei ollut mahdollista, väliaikaisesti oli kyhätty joku surkea kahluualtaan tapainen, jonne ihmiset epätoivoissaan viskoivat kolikoita. Ei se ollut yhtään sama asia! Vähän kyllä epäilen, että palaan Roomaan, vaikken kolikkoa heittänytkään. 

Espanjalaiset portaat.

Piazza di Popolo.

Fontana di Trevin jälkeen käytiin tsekkaamassa Piazza di Spagna ja espanjalaiset portaat. Myös Piazza da Spagnan keskellä on suihkulähde, jota sitäkin restauroidaan. Portaille piti kuitenkin istahtaa hetkeksi nauttimaan kuumuudesta. Sitten olikin jo lounasaika, eikä mulle vieläkään maistunut ruoka, vaikka se oli niin hyvää! Kerrassaan ärsyttävää.

Pian lounaan jälkeen hyvästelimme suomalaiset. Kolmistaan menimme vielä metrolla pari pysäkin väliä eteenpäin ja kävimme katsomassa, miltä näyttää Piazza del Popolo. Roomassa, niin kuin muuallakin Italiassa, on aukioita vähän kaikkialla. Piazza del Popolo on yksi Rooman tunnetuimmista aukioista.

Olen niin iloinen, että J ja D vei mut Roomaan! Ajattelin, ettei kahdessa päivässä ehdi nähdä juuri mitään, mikä pitääkin paikkaansa. Me kuitenkin onnistuttiin liikkumaan paikasta toiseen aika sukkelasti ja nähtiin paljon enemmän kuin odotin. Ilman sairastumista Rooman matka olis ollut täydellinen. Kaiken lisäksi oli kiva puhua välillä suomea ja kääntää suomesta italiaksi ja toisinpäin. Kun käännän nopeasti, huomaan kyllä tekeväni virheitä, mutta siitä huolimatta italia alkaa sujua entistä paremmin!

Rooma, Rooma... Mun kaveri sanoi ennen lähtöä, että Rooma on kaoottinen mutta kaunis. Ei se ollut ihan niin kaoottinen kuin luulin, mutta kyllä heti huomasi, että esimerkiksi autojen pellit on enemmän rutussa kuin Piemontessa ja ihmiset ovat vähän eläväisempiä. Kaunis Rooma on ennen kaikkea. Ja niin ainutlaatuinen, että sinne on päästävä uudestaan.

Hei sitten!

Rooma, osa yks

Sunnuntaiaamuna heräsin kammottavan aikaisin. Roudattiin lapset tädille ja lähdettiin J:n ja D:n kanssa Roomaan, jippiajee! Juna oli loistava menopeli tuolle matkalle. Se kulki supernopeasti, pysähtyi vain parissa kaupungissa ja matkan aikana sai katsella elokuvia ihan niin kuin lentokoneessa. Mä tosin katselin unia matkan ajan, mikä oli aika fiksusti tehty vaikka itse sanonkin. Seuraavaan pariin päivään kun ei tullut nukuttua.

Heitimme kamat hotellille. Samaan hotelliin samana päivänä oli saapunut kaksi suomalaista pariskuntaa, jotka ovat perheen kavereita. Treffasimme siis heidät ja lähdimme lounaalle. Jos Italissa ei tiedä, minne mennä syömään, kannattaa ehdottomasti kysyä paikallisilta, missä syödään hyvin. Meidät neuvottiin erinomaiseen ravintolaan, josta oli hyvä aloittaa Roomaan tutustuminen vatsa täynnä cannellonia.

J oli meidän porukasta ainoa, joka oli visiteerannut Roomassa aiemmin. Niinpä kiertelimme kaikkia must see -nähtävyyksiä. Ensimmäisenä matkan varrelle osui Circo Massimo, jota tosin osittain restauroitiin. Kuten aika montaa muutakin paikkaa Roomassa. Circo Massimo toimi aikanaan gladiaattorien taiteluareenana ja nykyään siitä on jäljellä käytännössä raunioita. Katsojia areenaan mahtui saman verran kuin Tampereella on asukkaita.

Circo Massimon raunioita.

Circo Massimon jälkeen käveltiin eteenpäin ja ihmeteltiin aikalailla jokaista rakennusta ja patsasta. Aurinko paistoi ja oli kuuma, mutta voi kun minä nautin! Kaksi päivää kesää. Kotikonnuilla ei vastaavaa ole ollut ihan hetkeen havaittavissa. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten ikuisuus sitten on onnistuttu rakentamaan niin massiivisia ja upeita patsaita ja rakennuksia, jotka ovat täynnä yksityiskohtia.

Meidän lisäksi mestoilla oli muutama muukin turisti. Roomassa turisteja ei ole sentään yhtä tiiviisti kuin Venetsiassa tähän aikaan vuodesta, mutta ihan riittävästi silti. Ja siellä missä on turisteja, on taskuvarkaita. Olin koko ajan valppaana laukkuni kanssa, enkä joutunut ryöstetyksi. Paitsi kahviloissa ja kaikkialla, missä myytiin juotavaa tai muuta. Marketissa 20 senttiä maksavasta vesipullosta pulittaa turistina kolme euroa.

Seuraavaksi edessämme häämötti vaatimattomasti Colosseum. Ihan uskomatonta, että maailmassa on sellaisia paikkoja. Että joku on oikeasti rakentanut jonkun Colosseumin. Ja että aika monta ihmistä asuu jossain Roomassa kaiken tämän ympäröimänä! Vähän toista kuin meillä kasarikerrostalojen ja puisten omakotitalojen keskellä...

Colosseumin jälkeen hypättiin metroon. Nopea ja näppärä tapa liikkua, mutta en suosittele ahtaan paikan kammoisille. Samaan metroon kun luultavasti haluaa noin miljoona muutakin ihmistä. Uudemmissa metroissa on ilmastointi, vanhoissa on vain pienet ikkunaluukut auki. Ja jos jossain on loistavat apajat pitkäkyntisille, niin metrossa. Yritäpä siinä sitten pysyä pystyssä, huolehtia irtaimesta omaisuudesta ja saada vähän hengitettyäkin jossain välissä!

Ulkona olikin sopivasti rankkasade jäätyämme pois metrosta, joten siirryimme lähimpään baariin. Rooma on kyllä sellainen kaupunki, että siellä ei pitäisi sataa. Koska mun mielessä siellä paistaa aina aurinko... Sade kesti juuri sen verran, että ehti nauttia aperitiivin. Hyvä niin. Kävelimme Vatikaaniin, jossa oli mukavan väljää sunnuntai-illasta. Vatikaani oli upea, arkkitehtuuri millimetrilleen täydellistä. Loistava päätös päivälle! Vaan enpä tiennyt vielä Vatikaanissa mikä mua seuraavana yönä odotti...

Autio Vatikaani.

Muumioita ja muuta

Tein pienen turistikierroksen Torinossa ja olin varsin kultturelli. Kävin nimittäin museossa, nimeltään Museo Egizio, jossa on esillä kaikkea muinaisegyptiläistä. Wikipedia tietää kertoa, että tämän aihepiirin museo on maailman toiseksi merkittävin sitten Kairon museon. Torinon museo on ikävä kyllä remontissa seuraavat pari vuotta ja sisäänkäynti on tällä hetkellä osa työmaata. Lippuluukku on ovelasti piilotettu ja kun huokean piljetin on saanut ostettua, on mentävä vielä ulos, käveltävä pihan poikki ja laskeuduttava alas liukuportaita. Niin italialaista!

Ensivaikutelma: ihan jees, mutta en tiedä mitään muinaisen Egyptin historiasta, terveisin maailman paras koulutusjärjestelmä. Onko sitä joskus opiskeltu? Ehkä multa on vaan mennyt pahasti ohi? Täällä Egyptin historiaan opiskellaan kuulemma ala-asteen toisella luokalla. Okei. Meillä ei... Museon annista sai kyllä paljonkin irti ilman historian tuntemusta. Esillä oli muinaisegyptiläisten taidetta, kirjoja, arkisia esineitä – ja mikä parasta, muumioita! (Kuvia alempana. Älä katso, jos olet herkkänahkainen.)

Erityismaininnan haluan antaa museon tyylikkäille, siisteille ja nykyaikaisille vessoille. Sellaisia kun ei täällä oikeastaan ole, paitsi muinaismuseossa, miten hupaisaa. Museon vessat olivat jopa liian modernit minun makuuni. En oikein tykkää vessoista, jotka huuhtelevat itse itsensä omia aikojaan. Kun mä haluan painaa sitä nappia! No joo, se vessoista. Mainittakoon vielä, että museo on maanantaisin kiinni, jos joku epäonninen joskus menee viikon alussa ovea kolkuttelemaan.

Aloitetaan vähän kepeämmällä setillä. Mitä tää äijä tekee??

Kattokaa kuinka soma!

Yksi osa museosta on täynnä näitä tällaisia patsaita.

Nämä maskit oli tarkoitettu kuolleiden naisten kasvoille.

Ehta muumio!

Miksi se on kuollut tuohon asentoon? Haluaisin vain tietää.

Muinaisen Egyptin keskellä mua jotenkin huvitti noi Ikean kassit!

Hyvää syntymäpäivää

Aina on syy juhlaan, jos italialaisilta kysytään. Niinpä täällä juhlitaan oikein urakalla, eritoten syntymäpäiviä, kuten on ehkä tullut ilmi. Mulla synttärijuhlia on erityisen paljon tai ainakin siltä toisinaan tuntuu. Mut kutsutaan perheen sukulaisten ja kavereiden synttäreille. Lasten kavereiden synttäreille menen usein, jos kumpikaan vanhemmista ei pääse. Niin, ja sitten on vielä omien kavereiden synttärit.

Mutta mikä ettei! Kuten saattoittekin jo arvata, italialaisissa kekkereissä seurustelun lisäksi syöminen on aika olennaisessa roolissa. Kun sitten myöhemmin kertoo jollekulle olleensa juhlissa, seuraava kysymys kuuluu: ”Mitä söit?”. Ei siis, mitä joit ja kuinka paljon ja kuinkas sitten kävikään. Pienenpieniä kulttuurieroja...

Eilen juhlittiin kolmen kaverin synttärit. Näppärää. Kavereiden kanssa synttäreitä juhlitaan useimmiten ravintolassa isolla porukalla. Eilen söimme giro pizzaa. Pöytään kannettiin aina vaan uutta pitsaa pitsan perään. Söin liikaa. Viimein joku älysi sanoa tarjoilijalle basta, riittää. Ja niin mekkoni välttyi repeämiseltä. 

Oli hyvää, kiitos kysymästä.

Mitä olisikaan syntymäpäivät ilman onnittelulauluja! Kuvitelkaa kolmekymmentä italialaista laulamassa täyttä kurkkua suhteellisen pienessä tilassa. Rakennuksen perustukset järkkyvät (täällä kun talotkin tehdään vähän sinnepäin), mutta kukaan ei häiriinny ja tunnelma on hilpeä. Hip-hip, huraa!

Kakku kruunaa tietenkin kaiken. Täällä panostetaan kakkuihin, ne ovat näyttäviä ja suuria. On koristetta ja kermavaahtoa ja onnittelutekstejä. Muistatteko vielä tämän kakun? Kakun täytteenä on useimmiten kermavaahtoa ja nutellaa, ei siis mitään superihmeellistä, mutta herkullista!