Moottoripyörällä munakkaalle

Pakaralihasten kestävyys testattu – ensimmäinen Torinoa kauemmas suuntautunut moottoripyöräretki tehty. Vaikka en mikään moottoriajoneuvojen ystävä olekaan (traktoreita lukuun ottamatta), seikkailu moottoripyörällä oli kerrassaan onnistunut. Mikäs siinä on huristellessa Alppeja ylös alas auringon paistaessa.

Päämääränämme oli järvi. Nimi kuulosti ihan italialaiselta, voi ehkä johtua siitä, että järvellä on myös italialainen nimi. Italian maaperä kuitenkin loppui ja vastassa oli Ranska. Pian Ranskan puolella olikin vastassa jonkinlainen rajapaikka tuimine ranskalaisine miehineen. Ja mullahan ei mitään passia ollut tietenkään mukana. Osa tulijoista pysäytettiin, osa ei. Hieman alkoi sydän sytkyttelemään, olisihan se ollut harmi jäädä rajalle. Katsoin ranskiksia nätisti silmiin ja päästiin jatkamaan matkaa.

Järvi olikin ihan lähellä, ja pysähdyttiin sen läheisyyteen erääseen somaan bed and breakfast -paikkaan syömään. Hienoisista kielivaikeuksista huolimatta saatiin munakkaat pöytään ja myös kakun tilaaminen onnistui. Oli hyvää, kiitos kysymästä.

Ps. Muistatteko vielä tarinani Italiaan rekisteröitymisestä, osa yksi ja osa kaksi? En koskaan onnistunut rekisteröitymään. Kolme kuukautta saa siis oleskella vapaasti, pidempi aika edellyttää rekisteröitymistä. Jos sattuu käymään maan rajojen ulkopuolella, alkaa vapaa kolmen kuukauden oleskelu uudestaan. Ihan niin kuin jota kuta mun oleskelut kiinnostaisi, mutta tulipahan piipahdettua Ranskassa. Nyt voin taas hyvillä mielin jatkaa oleskelua Italiassa – paitsi että arvatkaapa vaan, älysinkö ottaa mitään todistetta Ranskan visiitistä. Kuvia lukuun ottamatta.

Money, money, money

Tässä maassa käteinen on kuningas ja kuningatar. On aika riskaabelia lähteä yhtään minnekään pelkän pankkikortin varassa. Sisilialainen ihmetteli Suomessa, kun maksoin sipsipussin pankkikortilla. ”Maksoitko sä sen oikeasti kortilla? Yhden sipsipussin? Fantastista!” Tuolloin ajattelin, että fantastinen oli ehkä hieman yliampuva sana kuvaamaan ostotapahtumaa – vaan oliko sittenkään...

Käteisen merkitys tuli huomattua taas eilen, kun lähdimme rannikolta sisämaahan päin kiertotietä liikenteestä tukkeutuneen moottoritien sijaan. Tarkoitus oli tankata jo rannikolla, mutta bensa-asemalta ei saanut bensaa. Seuraava bensa-asema oli puolen tunnin ajomatkan päässä (sieltä sai bensaakin) ja kas vain, bensan maksaminen kortilla ei ollut mahdollista. Ei muuta kuin kahvilaan rikkomaan seteliä pienemmäksi.

Lompakossa olisikin suositeltavaa pitää valikoimaa erisuuruisia seteleitä, sillä koskaan ei tiedä, mitä tuleman pitää. Sitä saattaa vaikka löytää itsensä pitseriasta säätämässä noin kolmentoista muun ihmisen kanssa, kun pöytäseurueen lasku jaettuna kolmellatoista tekee seitsemäntoista euroa ja viisikymmentä senttiä. Tällaisessa tilanteessa on hyvä löytyä kympin ja vitosen setelit sekä kaksi ja viisikymmentä tasasummana kolikkoina. Ja koska näin ei aina ole, seuraa vähintään vartin kestävä rahojen vaihto, jotta jokainen saa oman 17,50 maksettua. 

Entä mikä on kolikoiden laita? Ensinnäkin vaihtorahojen runsaus. Jos vaihtorahaa on luvassa yksi euro, sen saattaa hyvinkin saada kymmenen ja kahdenkymmenen sentin kolikkoina täysin siitä riippumatta, että kassa olisikin täynnä euron kolikoita. Miksi? Niin, miksipä ei. Tähän väliin pieni suositus: voi olla kätevää omistaa kolikoille kokonaan oma kukkaro, mielellään sellainen, josta voi helposti napata tarvittavan rahan. On nimittäin suositeltavaa antaa joko tasaraha tai mahdollisimman lähelle tasaraha tai kolikoita sen verran yli, että vaihtorahana saa setelin. 

Koska käteisellä maksaminen on sääntö ja kortti lähinnä harvinainen poikkeus, voisi olettaa, että pankkiautomaatteja olisi vähän siellä sun täällä. Vaan mitä vielä. Jos ei satu olemaan isommassa kaupungissa, pankkiautomaatin metsästämiseen voi kulua tovi jos toinenkin. Olen ollut Sisiliassa, jossa 50 kilometrin mittaisella, asutulla alueella on yksi pankkiautomaatti. Sieltäkin sai nostettua vain viisikymppisiä. Haluaisin vain tietää, miten ikinä voi saada erisuuruisia seteleitä, jos automaatista puskee vain viisikymppistä ja sellaisella kun yrittää maksaa, myyjän naama näyttää siltä kuin olisi juuri tarjonnut jotakin eritettä maksuvälineenä.

”Vääränlainen” maksuväline voi nimittäin mennä tunteisiin. Oli kassassa vaihtorahaa tai ei, monen asiakaspalvelijan naama vääntyy monen monituiselle mutkalle, jos maksuväline ei miellytä, oli kyseessä käteinen tai kortti. Kahvilassa tai jäätelöbaarissa ei tulisi mieleenkään maksaa kortilla. Eteläisemmässä Italiassa kortin käyttämistä on parasta vältellä viimeiseen asti. Kas kun on niin, että kortilla maksettaessa kaupankäynnistä tulee virallista.

Onneksi täälläpäin useissa isoissa supermarketeissa ja jossain ruokapaikoissakin voi maksaa kortilla. Pääsääntöisesti se sujuu ihan hyvin. On tosin käynyt niinkin, että korttimaksulaite kaivetaan pölyisenä jostakin laatikon pohjalta. On myös käynyt niin, että asiakaspalvelija ei ole tiennyt, mitä tehdä,  kun asiakas maksaa kortilla. Ikimuistoinen oli myös se kerta, kun tein ostoksia ison ketjun suuressa supermarketissa. Ojensin kassarouvalle korttini. Rouva katseli korttia mietteliäänä ja mä fundeerasin, että siinä se varmaan tirkistelee mun nimeä. Hetken kuluttua rouva kuitenkin kysyi: ”Mikä tämä on?” Voi luoja. Mitäköhän se voisi olla, ottaen huomioon, että oltiin kaupan kassalla. Reippaana tyttönä kerroin rouvalle, että kyseessä on pankkikortti. 

Kaiken tämän jälkeen voin todeta, että mahdollisuus käyttää pankkikorttia muuhunkin kuin rahan nostamiseen tekee elämästä hitusen helpompaa. Ja että se sipsipussin maksaminen pankkikortilla on oikeasti aika fantastista.

Merenalaista eloa ja muita turistitunnelmia - Genova 1

Pitkään ajatuksissa ollut miniloma Genovaan, Kristoffer Kolumbuksen oletettuun synnyinkaupunkiin, toteutui viimein. Tässäpä teille ensimmäinen otos valittuja paloja reissusta.

Seikkailutunnelmaan päästiin heti, kun oltiin hypätty junasta pois. Olimme varanneet airbnb-kämpän, jonka etsiminen varsin sokkeloisesta keskustasta oli jo sinällään kokemus. Aika monelta ihmiseltä kysyimme neuvoa, ennen kuin oikea kuja löytyi. Mulle airbnb oli ensimmäinen kokemus laatuaan ja vakuutuin kyllä täysin. Kun asunnon vuokraa paikalliselta, pääsee oikeasti kurkistamaan millaisissa mestoissa kohteessa elellään. Meidän kämppä oli vanhan Genovan ytimessä. Asuntoon kiipeäminen kapeita, jyrkkiä portaita meni urheilusuorituksesta – en voi edes kuvitella, miten moisiin asuntoihin voi muuttaa. Tilaa ei ole, ei sisällä eikä ulkona. Kämpän oveen oli kuitenkin kiinnitetty niin söpöjä kuvia, että olisin voinut valita asunnon minilomalle ihan vain niiden perusteella.  

Jätimme asuntoon ylimääräiset tavarat ja kiiruhdimme ensimmäiseen kohteeseen, yhteen Euroopan suurimmista akvaarioista. Meillä oli strategia: mennä akvaarioon lounasaikaan. Se toimi. Ei käynyt kateeksi niitä, jotka sunnuntaina aamupäivästä jonottivat akvaarioon parinsadan metrin mittaisessa ihmismassassa auringon paahtaessa. Meidän akvaariokäynnin aikana muita vierailijoitakin oli inhimillinen määrä ja onnistuimme näkemään kaiken haluamamme tallotuksi tulematta.



Akvaarion jälkeen otimme ulkona vain muutaman askeleen, kunnes olimmekin jo seuraavassa vierailupaikassa, Biosferassa. Kyseessä on kasvitieteellinen pallura, jonka sisälle on rakennettu trooppiset olosuhteet. Biosferasta löytyy eläimiä ja kasveja aina piraijoista papukaijaan ja kanelipuusta pippuripuuhun.





                               

Koska meillä oli jostain supertarjouksesta bongatut liput, jatkoimme turisteilua ja nousimme maisemahissillä korkeuksiin katselemaan maisemia. Kyllä vain lämmitti sydäntä KONE-teksti hissin kyljessä. Hissin sisälläkin lämmitti, tosin vähän eri syystä. Lämpötila oli varmastikin yli neljäkymmentä astetta. Maisemat eivät olleet erityisen ikimuistoiset ja hissin laskeuduttua olikin helpotus päästä täyteen ahdetusta, hiostavasta hissistä ulos.

Ilta kului Genovan kapeita katuja ihaillen sekä syöden, mitenkäs muutenkaan. Ulkomaalaisten määrä katukuvassa tuli yllätyksenä; oli kujia, joilta ei löytynyt italialaisen italialaista. Joissain kohdin meininki vaikutti vähintäänkin epämääräiseltä, eivätkä kapeat ja hämyiset kujat varsinaisesti houkuttele lähtemään yksin iltakävelylle. Tuntui kuin olisi lähtenyt kauemmaskin matkalle.

Aperitiivilla ja illallisella kävimme airbnb-vuokraemäntämme suosittelemissa paikoissa, jotka olivat vierekkäin somalla pienellä aukiolla. Aperitiivi nautittiin sisätiloissa, olisi ollut sääli jättää niin tunnelmallinen paikka kokeilematta. Paikka oli rakennettu vanhaan kellariin ja sisustettu sen mukaan. Illallinen sen sijaan syötiin pimenevän iltataivaan alla. Tässä vaiheessa aloin olla jo aika väsynyt – yritin kahdesti kaataa vettä pullosta, jossa oli korkki… Ehkäpä tässä onkin riittävästi tälle kertaa, seuraavaan osaan asti näkemiin!





Mommy, it's over!

Toisille se on pettymys, josta selviämiseen tarvitaan vähintään viikko. Tapahtuneesta puhutaan tupakkakaupan myyjän, naapurin, jokaisen kaverin ja varmasti jopa koiran kanssa. Miten tässä näin pääsi käymään? Ongelma oli kyllä jossain ihan muualla kuin meissä.

Toisille se taas on helpotus; viimeinkin. Ehkäpä viikon kuluttua kaikki on taas normalisoitunut ja keskustelunaiheetkin saattavat olla monipuolisempia. Siihen asti on kuitenkin parempi pysyä hiljaa ja nyökkäillä manausten tahdissa.

Koska nyt se on ohi. Italia ei ole enää jalkapallon en-tiedä-missä-eikä-paljoa-kiinnosta -kisoissa. En tiedä, saati ymmärrä, pelistä mitään. Jalkapallolle altistumista ei ole kuitenkaan voinut viime aikoina välttää. Työpaikalla se on ollut aiheena noin suurin piirtein jokaisessa keskustelussa. Myös facebookin seinä on täyttynyt aiheeseen liittyvistä päivityksistä, kuvista ja videoista.

Kuppilat ovat tehneet hyvän tilin vain laittamalla television päälle. Lisäksi pelejä on näytetty pienissäkin kylissä aukioille asennetuilta jättinäytöiltä. Italian lippuja on ilmestynyt kaikkialle, oheissälää myyviä tupakka- ja lehtikauppoja unohtamatta. Koko saapasmaa on ollut kannustusvalmiudessa muutaman viikon ajan – vaan eipä tarvitse olla enää (hahaha).

Arvaatteko mitä muuten tapahtui, kun eräskin Italian peli osui perjantai-iltapäivälle kello kolmeen? Koko työpaikka hiljeni ja autioitui maagisesti kello kolmelta. Eikä mun työpaikka tainnut olla ainoa. Huhu kertoi, että esimerkiksi Roomassa julkisten kuljettajat jännittävästi olivat tulleet kipeiksi perjantaina juuri lounaan jälkeen.

Arvaattekin ehkä, että kuulun tuohon helpottuneiden joukkoon. Missä joukoissa te seisotte?