Miten matkustin tänne?

Tulinko lentokoneella vai aikakoneella? Välillä epäilen jälkimmäistä. Näissä pikkukylissä eletään ihan omia, antiikkisia aikoja. Ylipäätään Italiassa aikakäsite on pikkuisen erilainen kuin meillä. Se on myös tarttuvaa. Tuossa eräänä iltana olin sopinut tapaavani kavereita yhdeksältä ja vielä viittä vaille söin illallista vailla minkäänlaista kiirettä. Lähdin kotoa yhdeksän JÄLKEEN. Minä, joka en ole 1) myöhästynyt ikinä koulusta, 2) myöhästynyt ikinä töistä paitsi kerran minusta riippumattomista syistä, 3) myöhästynyt ylipäätään koskaan yhtään mistään. Täällä se vaan ei ole niin justiinsa.

Mulla harvemmin on tietoa siitä, mitä kello on. Toisin kuin Suomessa, kun kaikki on sekunnin tarkkaa. Kirkko yrittää kuitenkin pitää tätä kylää ajan tasalla. Aina tasalta (ei välttämättä tasan tasalta, vaan sinnepäin) soivat kirkon kellot sen mukaan, mitä kello on. Joskus kirkon kello soi myös puolelta, mutta ei aina. Joskus puolelta kello soi todella kauan. En ole vielä löytänyt logiikkaa. Ehkä sitä ei ole.

Näissä pikkukylissä sijaitsevilla putiikeilla – pikkumarketeilla, kahviloilla, liha- ja leipäpuodeilla, tupakkakaupoilla ja niin edelleen – on myös ei niin kovin nykyaikaiset aukioloajat. Pääsääntöisesti ovet suljetaan ainakin lounaan ajaksi. Perinteisesti liikkeet ovat kiinni maanantaiaamuisin; maanantaisin ovet avataan vasta lounaan jälkeen. Jotkut liikkeet tosin ovat maanantaiaamuisin auki ja maanantai-iltapäivisin kiinni. Keskiviikkoisin puolestaan jotkut kaupat ovat auki vain aamun, eivätkä avaa enää lounaan jälkeen. Toiset kaupat saattavat olla kiinni koko keskiviikon tai koko maanantain tai jopa molemmat. Aukioloajat löytyvät useimmiten kauppojen ikkunoista ja niitä voisi ehkä kutsua suuntaa-antaviksi.

Ylimpänä kerrotaan aamun aukioloaika, keskellä iltapäivän ja alhaalla ilmoitetaan, että maanantaisin liike on koko päivän kiinni.

  

Koska liikkeet ovat pieniä ja niissä työskentelee useimmiten vain yksi ihminen, aukiolo riippuu myös vähän siitä, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu. Jos hän on kipeä tai hänen lapsensa on sairastunut, liikkeen ikkunaan kiikutetaan lappu, jossa todetaan liikkeen olevan tänään kiinni sairastapauksen vuoksi. Kauppa suljetaan myös loman ajaksi. Oikeastaan koskaan ei voi olla täysin varma siitä, onko jokin palvelu saatavilla vai ei. Täytyy koettaa onneaan ja jos liike onkin kiinni, ei se ole niin päivän päälle. Ihan hyvin voin olla ilman kahvia ja suklaata ja jäätelöä yhden vuorokauden. Seuraavana päivänä uusi yritys reippain mielin!

Tanssin kuin panda

Eilen loppuivat useamman päivän kestäneet kyläjuhlat. Niillä tuli käytyä useampaan otteeseen. Ensimmäisen kerran menimme mestoille maanantaina perheen kanssa. Paikan päällä oli yllättävän paljon kaikenlaisia vempaimia, oikeastaan se oli kuin pieni huvipuisto. Voi sitä riemua! (Lasten.) Saavuimme paikalle ennen yhdeksää illalla, jolloin muita lapsia ei vielä juuri ollut näköpiirissä. Vasta noin tunnin päästä saapumisestamme lapsia alkoi virrata paikalle enemmän. Täällä lapset valvovat arkisinkin myöhään ja seuraukset on nähtävissä seuraavana päivänä. 

Heikkolaatuista todistusaineistoa.

Tiistaina menimme kyläjuhlille kavereiden kanssa, vaikka kaikki eivät olleetkaan toipuneet MM-häviöstä. Surusta selviämiseen menee kuulemma noin kuukausi. Siitä huolimatta hurvittelimme – arvatkaapa missä! Törmäilyautoissa totta kai. Suomessa törmäilyautoilla ei saa tätä nykyä törmäillä, mutta täällä on toisin. Auto oli kuitenkin hieman alimitoitettu mulle, minkä ansiosta polvet on nyt mustelmilla. Ehdottomasti oli mustelmien arvoista, suosittelen törmäilyautoja kaikille kaksijalkaisille!

Juhlathan eivät ole mitään ilman musiikkia, joten juhlissa oli joka päivä musiikkia, osittain livenä. Tiistaina olimme teltassa kuuntelemassa soitantaa ja jotkut intoutuivat tanssimaan. Parin viimeisen kipaleen aikana mutkin raahattiin lavan eteen ja voi veljet! Tanssin kuin portugalilaisen televisiokanavan Canal Pandan (kovin kanava ikinä, saanen huomauttaa) päätähti. Nimittäin näin. Okei, en ollut ehkä ihan yhtä symppis kuin panda. Bändi soitti samaa laulua joka videolla on kuultavissa, sanat olivat kylläkin italiaksi. Yrittäkää eläytyä.

Osanottoni.

Eilen juhlat huipentuivat ilotulitukseen. Kun tulitus alkoi, mun ensimmäinen kommentti oli ”apua, kattokaa, apua!”, minkä jälkeen multa tiedusteltiin, pelkäänkö raketteja. En sentään. Kauhistelin sitä, ettei mitään turvallisuusjärjestelyjä ollut. Raketit olivat suuria ja vaativat parimetriset liekit – jotka loimusivat IHAN puiden vieressä. Nurmikolla. Paloautoja ei tietenkään ollut paikalla, enkä halunnut miettiä, montako kilometriä on paloasemalle (liian monta). Lähimmät katsojat olivat raketeista ehkä viiden metrin päässä. Olin ihan varma, että vähintäänkin joltain irtoaa pää. Joka tapauksessa ilotulitus oli hieno ja nätisti synkassa musiikin kanssa. Ja koska meidän porukalla oli kaikki ruumiinosat tallella rakettien jälkeen, oli pakko mennä vielä törmäilyautoihin.

Todistetusti lomalla?

Tällästä täällä.

Kuten olen moneen otteeseen todennut, A on nyt kesälomalla. Ensimmäinen kouluvuosi päättyi pari viikkoa sitten, mutta vasta eilen todistuksen sai hakea koululta. Todistukseen oli merkitty sekä välitodistuksen arvosana että uusi arvosana. Neiti oli parantanut jo ennestään hyviä arvosanoja! Erinomainen todistus kerta kaikkiaan. Sen kunniaksi söimme mitäpä muutakaan kuin kakkua.

Tutkin innoissani todistusta. Oppiaineen lisäksi siihen on kirjoitettu, mistä opetus on koostunut. Esimerkiksi äidinkieltä on kuvattu näin: ”Kuunteleminen, ymmärtäminen ja suullinen kommunikointi; erilaisten tekstien lukeminen ja ymmärtäminen; tekstin kirjallinen tuottaminen ja käsittely; kielen rakenteen tunteminen ja sanavaraston kartuttaminen.” Aika paljon vaadittu kuusivuotiailta, vai mitä?

Todistuksesta selvisi myös viimein kaikki oppiaineet, joita ensimmäisellä luokalla on opiskeltu. Englannin lisäksi vieraana kielenä on ranska, joskin oppitunnit koostuvat lähinnä laululeikeistä. Suurin yllätys oli oppiaine nimeltä tieteet. Siihen sisältyy muun muassa luonnontieteiden ilmiöihin tutustumista, kysymysten tekemistä, vastausten todentamista ja niin edelleen. Mitä oppiaine lienee käytännössä, sitä en tiedä. Aika ylevältä se ainakin todistuksessa kuulostaa.

Todituksen väliin oli laitettu ohjeet toista kouluvuotta varten. Käytännössä A4-kokoinen arkki, johon oli listattu uskomattomalla tarkkuudella tarvittavat opiskeluvälineet. Neljä viivoitettua pikkuvihkoa marginaaleilla, yksi pikkuvihko puolisenttiä kertaa puolisenttiä ruuduilla ja marginaaleilla, värikynät (kaikki tarvittavat värit lueteltu), paperia valokopioita varten, hammasharja ja suoja + talouspaperia (säilytettävä kansiossa) + nestemäistä saippuaa muovipullossa (nämä, jos syö kouluruokalassa)...vain jotain mainitakseni. Ei lisättävää.

Nyt kun todistuskin on saatu, voisi kuvitella, että kouluvuosi on taputeltu ja voi kirmailla vapaasti kesälaitumilla. Väärin! Kesäksi koululaisille pitää hankkia tehtäväkirjat. Ihan kuin se ei riittäisi, että lapset ovat tehneet vuoden 40-tuntista kouluviikkoa. ”Jotta et unohtaisi mitä olet oppinut tänä vuonna koulussa”, lukee kirjojen takakansissa. A:lla on vain kaksi kirjaa, mutta olen kuullut, että joillain on jopa neljä. Jokapäiväiseen ohjelmaamme kuuluu äidinkielen ja matikan läksyjä. Molempia aineita on 50 sivua eli yhteensä sata sivua tehtäviä, jotka kaikki on tehtävä. Poveri, raukkaparat! 

Tarjolla sahausta ja puita.

Viikonloppu 5/5

Palatkaamme ajassa vähän taaksepäin viime perjantaihin. Silloin kokoonnuimme eräiden veljesten luokse viettämään iltaa. Mä vaan aluksi tuijotin niiden taloa, koska se oli valtava. Sellainen pienkerrostalon kokoinen. Tosin oli siellä populaatiotakin, lapsia ja vanhuksia ja koiria ja vaikka mitä. Joukkoomme oli tullut romanialainen poika, joka on työskennellyt baarimikkona. Oli tietenkin pakko alkaa harjoitella tuoppitemppuja muovisilla mukeilla. Muutamaan otteeseen lenteli mukit maahan ja sai vähän vaurioo. Myöhemmin selvisi, että nämä mukit olivat upouudet, tosin meidän käsittelyn jälkeen ne ei enää kovin uusilta näyttäneet...oho.

Lauantaina juhlittiin lasten kavereiden synttäreitä. Kahdet synttärit ja yhdet juhlat, tänä viikonloppuna päästiin siis helpolla. Synttärit oli jossain hoplop-tyyppisessä mestassa ja järjestely sopi mulle mainiosti. Mun vatsaa kuitenkin koeteltiin, sillä tarjolla oli kolmioleipien ja pitsojen lisäksi aivan liian herkullista kakkua. En kestä: kakkuja siellä, kakkuja täällä!

Lauantai-iltana suunnattiin kavereiden kanssa vuorille viettämään iltaa (kyllä, luit aivan oikein, vuorille). Paikka, jossa olimme, on nimeltään Casa Canada. Talo rakennettiin Torinon olympialaisten aikoihin kanadalaisille. Nykyään se on ravintola ja sen lähettyvillä voi myös yöpyä teltassa jos pitää telttailusta. Vähän sellaista hippijengiä siellä olikin, hehe.

Casa Canadaan saapuminen on jo kokemus sinänsä. Autolla noustaan vuorta siihen asti, että tie loppuu. Sitten käännetään auton nokka kohti tulosuuntaa kapealla vuoristotiellä, jotta peruutusharjoituksia ei tarvitse tehdä yöllä. Loppumatka patikoidaan jalan. Me varmasti näytettiin ihan sarjakuvasankareilta, kun marssittiin jonossa kapeaa vuoristopolkua! Välillä vastassa oli vesieste, joka ylitettiin pomppimalla kiveltä kivelle. Vähän toista kuin hurauttaa illanviettoon TKL:n kyydissä.

Kun saavuttiin perille, meneillään oli kasaribileet. Oltiin pukeuduttu vähän väärin, onneksi. Vaikka oli siellä kieltämättä ihan hauskasti pukeutuneita ihmisiä! Niin kutsuttu tanssilattia oli ulkona ja teeman mukaisesti soitettiin italialaista kasarimusaa. Välillä soitettiin vähän uudempiakin italialaisia kipaleita ja jenkkikakkaa totta kai. Olin jokseenkin yllättynyt, kun Bomfunk MC's:n Freestyler kajahti ilmoille! Tuli heti mieleen Helsinki ja metro ja sen oranssit istuimet. Olo oli isänmaallinen.

Kun sitten yöllä koitti aika lähteä kotiin, vastassa oli maailmanlopun pimeys. En osannut kuvitella, että pimeässä voi olla niin PIMEÄÄ. Oltiin reilun kilometrin korkeudessa, joten minkään kylän valot eivät ulottuneet reitillemme. Osan matkasta kasvillisuutta oli myös päidemme yläpuolella, eivätkä tähdet tai kuu valaisseet polkua. Onneksi osa oli osannnut varustautua taskulampuin, joten kukaan ei pudonnut rinteeltä. Epäilenpä vaan pahoin, että jotkut toiset saattoivat laskeutua vuoren alas kierien...

Sunnuntaina perheen vanhemmat osallistuivat koko päivän kestäneeseen turnaukseen. En tiedä mikä lajin nimi on, mutta se on vähän niin kuin jääkiekkoa, mutta sitä pelataan rullaluistimilla. Uskomattoman mielenkiintoista. Mä olin lasten kanssa pelien aikana ja iltapäivällä sattumalta eräs kaverinikin sattui paikalle. Sain kutsun viettämään iltaa yhden toisen kaverin luokse ja sehän sopi. Illalla vaihteeksi söin paljon ja arvatkaa mitä? Söin myös kakkua. Oli hyvää.

PS. Miks kukaan ei oo ottanu yhtäkään kuvaa mun kameralla??