-->

8.6.2014

Nya kompisar!

Halojaa! Ensimmäinen kokonainen viikonloppu täällä. Lauantai-ilta on ehkä viikon odotetuin kohta; silloin mennään ulos, tapaamaan ihmisiä, näyttäytymään ja pitämään hauskaa. Ihan kaiken ikäiset. Me syötiin eilen illalla isovanhemmilla ja herranjestas, ruokaa olisi riittänyt koko suvulle. Ensin alkupalat, sitten ensimmäinen pääruoka ja sen jälkeen toinen pääruoka. Mummu oli todellakin kokkaillut antaumuksella, ja vaikka kaksi pääruokaa onkin vatsalleni liikaa, söin silti oikein hyvällä ruokahalulla.

Eräs tyttö kutsui mut eilen ulos, joten kohteliaasti lähdin isovanhemmilta suoraan ruokapöydästä. Ulos lähtemisen ajankohdaksi oli sovittu ”illallisen jälkeen”. Koko Italia syö samaan aikaan, joten tapaamisia sovitaan ruoka-aikojen mukaan. Tarkkoja kellonaikoja on turha kysellä, koska sellaisia ei ole.

Mentiin siis porukalla viereiseen kaupunkiin ja ihan yhtäkkiä sain paljon paljon italialaisia kavereita! Sellaisia siis, jotka ovat samaa ikäluokkaa. Tähän asti oon tutustunut lapsiin, aikuisiin ja vanhuksiin, joten oli oikein hilpeää saada myös oman ikäisiä kavereita.

Yksi poika innostui toden teolla suomen kielestä. Se oli kyllä nero, oppi kaikki sanat ja lauseet yhden toiston jälkeen. Tämä tapaus keksi heti jonkinlaisen logiikan suomen kieleen (???) ja alkoi yhdistellä sanoja. ”Eikö niin, että 1144 on suomeksi TUHATSATANELJÄKYMMENTÄNELJÄ?”. Siis mitä!? Miltei täydellisesti lausuttu ja italialaisella tempolla totta kai.

Olen myös yllättynyt ja ylpeä siitä, että osaan italiaa. Kuvittelin, että mulla olisi enemmän vaikeuksia. Kaikkihan sanoo, että ei sitä kieltä koulussa opi, vaan käytännössä!!! Väitän kyllä, että oon oppinut koulussa aika paljon. En ymmärrä jokaista sanaa, mutta pääsisällön useimmiten. Olen saanut ilmaistua kaiken, mitä on tarvinnut. Pystyn seuraamaan nopeaakin keskustelua, mutta en osaa puhua yhtä nopeasti edes suomeksi. Haha, en haluaisi kehua itseäni, mutta monet on multa kysyneet, pärjäänkö italian kielellä. Tässä siis vastaus, olkaa hyvät! Tämän kunniaksi pitää ehdottomasti mennä jäätelölle. Taas. 

Ah, kesä, l'estate!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, aiheeseen kuuluvaa ja kuulumatonta!
Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.