Normalisoitunut elämä

Olen asettunut taloksi. Miten typerä sanonta, kun tarkemmin miettii. Tarkemmin en kuitenkaan jaksa miettiä, miten asian voisi ilmaista toisin. Joka tapauksessa viihdyn mainiosti, saan paljon hyvää ruokaa ja riittävästi unta, mitäpä sitä muuta voisi toivoa.

En ole kokenut mitään hurjaa kulttuurishokkia. Monet asiat, jotka aiemmin ihmetyttivät / ihmetyttävät yhä, eivät ole mitään yllätyksiä. Sulaudun ihan hyvin näiden ihmisten joukkoon. Haha, mulle sanottiin jopa viikonloppuna, että ”sä et kyllä oikeasti ole mikään suomalainen, sä oot italialainen!”. Magari, kunpa vain olisinkin.

Viime viikolla mun niin kutsutut työaikataulut olivat aika randomeja, mutta nekin on nyttemmin vakiintuneet. A on lomalla ja vietän hänen kanssaan aamupäivän, kun taas K on aamusta iltapäivään päiväkodissa. Mä odottelen aamuisin, että A herää, annan aamupalaa ja sen jälkeen A saa päättää, mitä me tehdään. Mulla on päivittäin tehtävänä hyvin minimalistisia kotitöitä, kuten tänään kuivien pyykkien viikkaaminen ja märkien ripustaminen narulle. Lounaan syömme yhdessä A:n kanssa, minkä jälkeen A lähtee jonkun (esim. isoäidin tai tädin) matkaan ja mulla alkaa vapaa-aika.

Tänne saapui myös kesä juuri sopivasti, kun koululaisten loma alkoi. Lämpötila on kolmisenkymmentä astetta, Torinossa on vielä joitain asteita lämpimämpää. Koska ollaan sisämaassa, mikään merituuli ei tänne puhaltele. Kylää ympäröivät vuoret, eikä ilma juurikaan liiku. Kuumaa, mutta mulle kelpaa kyllä!

Eilen oli aika kokeilla uusia lenkkitossuja. Täytyy välistä vähän juoksennella, jotta voin syödä yhden (tai kaks) jäätelöä päivässä. Päivällä ei totta vie voi harrastaa minkäänlaista liikuntaa ulkoilmassa. Aamulla en jaksa herätä. Illallisen jälkeen olen liian täynnä. Niinpä lähdin lenkille alkuillasta ennen illallista, vaikka siihen mennessä ei lämpötila olekaan juuri ehtinyt laskea.

Kaikki sujui hyvin. Melkein. Kotiin päin tullessa vastassa on varsin jyrkkä mäki. Mä painelin sen ylös viimeisillä voimillani kolmenkymmenen asteen lämpötilassa ja haaveilin kylmästä suihkusta. Haaveeksi se jäikin. Tultuani kotiin syöksyin ensimmäisenä keittiöön juomaan ja kummastelin, miksi vettä tulee surkeana norona. Menin suihkuun vain todetakseni, että vesi on loppunut. Säntäsin ylös perheen luokse (asun siis talon alakerrassa yksiössä) ja sain kuulla, että koko kylä on ilman vettä. Olin punainen ja hikinen ja ei auttanut muu kuin nauraa.

Voiko keharimmalta enää näyttää!