Loppu ja alku

Viimeistä vapaapäivää viedään. Täällä ei juhlisteta vappua samalla tavalla kuin Suomessa (missäpä muualla samalla tavalla juhlittaisiinkaan...t. alaston pyöräilijä iltapäivälehden otsikoissa). Juhlista ei silti ole puutetta.

Viikonloppu on mennyt vaihteeksi ruuantäyteisissä tunnelmissa. Lauantaina grillattiin pilvistä ja vesipisaroista välittämättä (terassia suojaa kyllä katto haha). Ystävämme Kilpikonna liittyi myös seuraamme. Kun vielä neljältäkin huomasimme syövämme lounasta, päätimme, että on aika ryhdistäytyä ja mennä ulos. Viereisellä kadulla sattui olemaan rallit, joita katselimme. Niin kuin rallia ei näkisi riittävästi normaaliolosuhteissa… Lopulta huomasimme olevamme läpimärkiä ja kaatosateen muodostamien purojen ympäröimiä, ja päätimme siirtyä valmistautumaan iltaan (siis syömään).

Lauantai-iltana söimme isommalla porukalla, vaikka ei nälkä ollutkaan. Saapuessamme illanviettoon olin ojentamassa kaikille kättä esittäytyäkseni, mutta sainkin halauksia ja poskisuukot lentelivät ja mietin että häh, tunnenko mä nämä ihmiset. Ilmeisesti tunsin, tai olin ainakin joskus jossain nähnyt, kun kaikki niin iloitsivat jälleennäkemisestä… Ilta meni leppoisissa tunnelmissa ja sain uuden kissaystävän. 

Tänään olen ottanut rennosti, sillä huomenna SE alkaa. Työharjoittelu. Saattanee olla, että blogissa tulee ainakin näin alkuun olemaan hieman rauhallisempaa. Kun työmatkoihin menee vähintään tunti päivässä ja kahdeksan tunnin työpäivään lisätään kolmen vartin lounastauko, tarkoittaa se, että töihin ja kulkemiseen menee aika iso osa päivästä.

Ei muuta kuin suden suuhun, kaikella innostuksella! Jos ette kuule musta seuraavaan viikkoon, saattaa olla, että ette kuule enää ikinä. Hyvästi jääköön.

Sinä iltana minulla ei ollut nälkä

Seuraa yksityiskohtainen sepustus illallisestamme Mantassa, kuten lupailin. Pikkuhiljaa ruoka alkaa sulaa ja kykenen katsomaan tuon illan kuvia tuntematta sen suurempaa kuvotusta. Ei vaan, iltaa, ruokaa ja paikkaa voi kuvata vain sanalla upea. Paikka oli sellainen, joita näkee dokumenteissa tai matkailusta kertovissa artikkeleissa. Ja päädyimme sinne ihan sattumalta! Meidän oli tarkoitus mennä aivan eri paikkaan, joka olikin kiinni. Tästä ”alkuperäisestä” paikasta meille sitten suositeltiin kyseistä agriturismoa.

  

Agriturismot ovat maaseudulla sijaitsevia ruokapaikkoja, joissa yleensä syödään viikon ruuat yhdellä istumalla, kohtuulliseen hintaan. 60% antimista pitäisi olla agriturismon omaa tuotantoa. Tämä paikka, I Bucanevi, oli siitä hyvä, että vaikka se sijaitsikin ”metsässä”, ei se kuitenkaan ollut kuin viiden minuutin ajomatkan päässä Mantan keskustasta. Ei kurveja, ei kukkuloita, ei matkapahoinvointia.

Nähdessäni agriturismon en ensin uskonut, että söisimme oikeasti näkemässäni paikassa. Ensimmäisenä näin nimittäin melko jyrkkään mäkeen rakennetun kivitalon, joka oli ihan vinksallaan ja näytti kuin se vierisi mäen alas millä hyvänsä hetkellä. Eikä ihme, paikka oli rakennettu 1670-luvulla.

Agriturismo oli todella tunnelmallinen, kaikki näytti olevan jotenkin niin paikallaan. Pihalla vastassa oli koiria ja kissoja. Tarjoilija oli ystävällinen ja meininki rento. Tulimme etuajassa, joten meillä oli hyvin aikaa tyhjentää viinitynnyrit tutustua paikkaan. Teimme pienen kierroksen ympäristössä ja tutustuimme muun muassa Alonso-aasiin ja kanoihin. 

Itsepalveluviinitynnyrit

Ystäväni Alonso

Ystäväni kissa

Aloitimme syömisen jo ulkona, kun eteemme tuotiin naposteltavaa suoraan uunista. Siitä siirryimme sisälle, jossa puitteet olivat niin ikään mahtavat. Takassa roihusi tuli, pöydillä paloivat kynttilät ja taustalla soi vanha italialainen musiikki. Tämä yhdistettynä vanhan talon taikaan – melkein unohtui, että piti syödäkin…

Kunnes todellisuus iski vasten mun kasvojani, ja lautaset vain vilisivät silmissä. Ulkona syömämme alkupalan jälkeen oli luvassa toinen alkupala, lajitelma leikkeleitä kananmaksan ja voin kera. Niin kevyttä, niin hyvää. Jos olisin ollut tavallisissa olosuhteissa, olisin lopettanut syömisen tähän. Olin jo kyllin täynnä. 

Mutta olikin kolmannen alkupalan vuoro. Tonnikalasta, perunasta ja en-tiedä-mistä oli muotoiltu kala, joka oli koristeltu majoneesilla. Tässä vaiheessa emme tienneet, mitä tuleman pitää, joten jätimme viimeisen lusikallisen syömättä. Auttoi paljon.

Seuraava annos oli olettaakseni edelleen alkupala. Lehtitaikinakääryle, joka sekin maistui. Keventääkseni ateriaa söin myös kuvassa esiintyviä salaatinlehtiä. 

Viimeinkin pääsimme ensimmäiseen pääruokaan, lihalla täytettyyn cannellooniin. Senkin söin hyvällä ruokahalulla, kiitos kysymästä.

Ensimmäistä pääruokaa seurasi, mikäs muukaan kuin ensimmäinen pääruoka numero kaksi, kikhernekeitto. Yritin säästää tilaa vatsassani ja söin vain kikherneet. 

Sitten päästiin asiaan, tai siis toiseen pääruokaan. Tätä söimme antaumuksella, sillä tämän jälkeen olisi enää vain makea jälkiruoka, jolle on tietenkin vatsassa oma säiliönsä. Toisena pääruokana oli kyljystä (??) ja perunoita. Niiden jälkeen tuotiin vielä lihaa, joka oli valmistettu alakerran takassa. 

 

Tässä vaiheessa odotin jo innokkaasti jälkiruokaa, mutta ehei! Sen aika ei ollut vielä. Ennen oikeaa jälkiruokaa oli vielä juustotarjotin. Pyysimme vain vähän juustoa, ja mitä saimme…valtavia juustokimpaleita. 

Juustoista selvittyämme tarjoilija toi pöytään kuoharilasit, pitäähän makean kanssa juoda lasillinen moscatoa. Ja sitten saapui odottamani jälkiruokakokoelma: katsokaa, miten se olikin kaunis! 

Toim. huom. kuvassa EI ole kinkkusuikaleita.

Saatan ehkä pitää ruoasta, vaikka tämä olikin aika sairasta. Entä te: etooko vai nousiko vesi kielelle?

Tämän haluat tietää eli kymmenen randomia faktaa

Hei, olen Iina, terveisiä täältä Torinon liepeiltä! 

Hauska tutustua.

Vielä hauskempaa olisi, jos tietäisimme toisistamme jotakin.

Seuraa siis kymmenen faktaa, jotka varmasti haluat tietää minusta.

(1) En tunne jalkapallon, sen paremmin kuin jääkiekonkaan, sääntöjä.

Niin, voitte varmasti kuvitella kuinka vahvoilla olen jalkapalloaiheisissa keskusteluissa täällä. Onneksi keskustelukumppanit oivaltavat syyn: olen Suomesta, joten seuraan jääkiekkoa. Aivan varmasti seuraan.

(2) Osaan solmia rusetin vain yhdellä tavalla.

Sillä tavalla, joka opitaan ensimmäisenä. Seuraaville rusettileveleille en ole yltänyt. Kehitystä ei ole tapahtunut sitten viiden ikävuoden.

(3) En erityisemmin pidä merenrannalla oleilusta.

Pitäisin kyllä, jos hiekan voisi eliminoida. Sitä on ensimmäisen neljäntoista sekunnin jälkeen kaikkialla. Sietämätöntä. Tätä faktaa ei kukaan täkäläinen tiedä, en viitsi loukata intohimoista suhtautumista rantaelämään.

(4) Mulla ei ole yhtään paritonta sukkaa.

Miten sukat voisivat olla parittomia?

(5) En osaa kuoria hedelmiä ja vihanneksia muulla kuin kuorimaveitsellä.

Miten niitä tavallisella veitsellä voi kuoria!? Siksi pakkasinkin tänne lähtiessä mukaan kuorimaveitsen. Minun ikioma kuorimaveitseni.

(6) Toisinaan lasken puheessa esiintyviä tavuja. Lopputuloksen pitää olla neljällä jaollinen, jotta se miellyttää.

Kyllä vain. Jos kyseessä on joku tylsä juttu, parasta huolehtia siitä, että lauseiden tavumäärä on neljällä jaollinen.

(7) Ja jos joku toistaa jatkuvasti samaa sanaa puhuessaan (eli..eli..tuota noin, eli), alan laskea myös kyseistä sanaa.

Kerran eräällä luennolla laskin luennoitsijan käyttämiä niinku-sanoja perinteikkäästi tukkimiehen kirjanpidolla. Ihan vinkkinä teille, että luennoitsija kyllä huomaa moisen, jos sitä eturivissä harrastaa.

Lopputulos taisi olla sellainen kolmisen niinkua minuutissa.

(8) En ole koskaan lasketellut.

Hiihtämisestä on jäänyt riittävät traumat yhdelle ihmiselämälle.

(9) Lastenlaulujen tunnarit ovat fantastisia.

Eivätkö olekin? Voin viettää hyvin illan kyseisiä teoksia kuunnellen. Tsekatkaa vaikka tämä, jos tekin haluatte osanne tästä riemusta.

(10) Syön popcorn-pussin sisäpinnan suolan.

Niin hyvää, ja niin terveellistä.

Sana on vapaa. Kuka olet ja mikä on randomisi?