-->

7.5.2016

Festarimeininkejä

Keväisin Torinossa järjestetään jazz-festarit, jotka tänä vuonna olivat kymmenenpäiväiset ja loppuivat viikko sitten. Musiikkia oli lähinnä ilta-aikaan noin kuudesta lähtien. En tunne jazzia kovin hyvin, joten kovin syväluotaavaa analyysia ei ole luvassa, lähinnä vain muutamia havaintoja.

Esiintyjinä oli pitkälti italialaisia nimiä, joista en sen paremmin osaa sanoa ovatko tunnettuja ja mitä alalajia edustavat. Muutama kansainvälinen muusikkokin mahtui mukaan. Kävin festareilla pari kertaa, joista ensimmäisellä kohdalle osui melko unettavaa musiikkia, taitavia olivat kyllä.

Konsertteja oli ympäri Torinoa. Baarikeikoille näytti olevan useammalle pääsymaksut, joskaan eivät päätä huimaavat. Vitosella pääsi aika moneen paikkaan sisälle. Suurimmat ja hienoimmat keikat – voitteko uskoa – olivat maksuttomia. Siis festarit Torinon keskustassa ilmaiseksi! Mainosten mukaan ilmaisia keikkoja oli yli 130. 


Suurin lava oli aivan keskustan ytimessä Piazza Castellolla, jossa sijaitsevat muun muassa Kuninkaallinen palatsi ja Madaman palatsi. Puitteet olivat siis kohdillaan. Ensimmäisellä kerralla ihmisiä oli liikkeellä paljon, vähän liikaakin, sillä oli pyhäpäivä ja juventus oli lisäksi voittanut jotain (en tiedä mitä ja missä, sattuneesta syystä). Toinen kerta oli astetta rauhallisempi.

Piazza Vittoriolla, sekin aivan keskustassa, oli myös pari lavaa. Toista ympäröivät iki-ihanat bajamajat ja festariruokakojut. Ai mistäkö tietää olevansa italialaisilla festareilla? Siitä, että ruoka ei ole mitä tahansa puolipäivää öljyssä pyörinyttä pyttipannua, vaan jokainen koju on tarkkaan harkittu italialaisten makuhermoja miellyttämään. Toinen Piazza Vittorion ”lavoista” oli muuten aika cool. Se koostui kolmesta, kolmion muotoon asetellusta tornista, joiden huipulla olivat muusikot instrumentteineen. Hauska idea! 

Yksi kolmesta tornista

Tapasin myös ystäväni pöllöt

Seuraavia festareita odotellessa... Hauskaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, aiheeseen kuuluvaa ja kuulumatonta!
Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.