Viis kautta viis?

Ei juuri mitään uutta. Nukkumista ja kiekkoa. Asumisjärjestely alkaa pikkuhiljaa sapettaa. Herään joka yö, kun huonetoverini saapuvat ja vähän jutustelevat. Molemmat ovat tosi reiluja ja mukavia, mutta asuminen heidän kanssan pienessä kopperossa vaatii kärsivällisyyttä. En haluaisi herätä joka yö tunniksi vain kuullakseni hihittelyä korvatulppien läpi. Toinen osapuoli nukkuu pitkään, enkä saa aamuisin otettua mitään vaatekaapista herättämättä häntä. Toki yritän laittaa illalla kaiken valmiiksi seuraavaa aamua varten, mutta ei sitä aina älyä mitä kaikkea tarvitseekaan. Sitä paitsi, kun valmistelen tavaroita seuraavalle päivälle, joudun osittain nukkumaan niiden seassa, koska säilytystilaa ei ole.

Esimerkiksi tänä aamuna jouduin heräämään aikaisin, koska muut lähtivät pelaamaan ja lapset jäivät nukkumaan. Mä odottelin niiden heräämistä. Olisin voinut lukea kirjaa (ensimmäinen italiankielinen kirjani!!!) odotellessani lasten heräämistä, mutta kirja oli totta kai siellä kirotussa vaatekaapissa. Ja vaatekaapin edessä sadan kilon este koisimassa. Niinpä istuin pari tuntia sohvalla ja katselin seinää. Vähempikin käy mielenterveyden päälle!

Vastapainoksi kävin myöhemmin todella syvällistä keskustelua yhden lapsen kanssa. Hän oli vakuuttunut siitä, että kasvan vielä paljon pituutta. Totesin, että nykyään kasvan lähinnä vatsan seudulta. ”Joo, varsinkin sitten, kun siellä on lapsi!” Kaipasin vähän tarkennusta. Mikä lapsi? Sanoin, etten välttämättä halua lapsia. Toinen osapuoli kommentoi hyvin tietäväisenä: ”Kyllä sun TÄYTYY tehdä lapsia. Lääkäri määrää, että sun pitää saada lapsia.” Tämä selvä.

Olen ehkä unohtanut mainita saksalais- ja sveitsiläisvahvistuksistamme. Pari saksalaista veijaria lähti tänään kotiin. Oikeastaan niiden olisi pitänyt lähteä jo aiemmin, kas kun on niin, että toisen niistä pitäisi mennä huomenna naimisiin. Ehtiihän sitä. Seuraamme jäi vielä yksi sveitsiläinen. Sinänsä ikävää, että jäljelle jäi vain yksi kummallista mölinää puhuva miekkonen. Tunsin jotain selittämätöntä yhteenkuuluvuutta noiden miesten kanssa. Tyyliin tässä me nyt ollaan ja syödään suolakurkkua, me olemme isokokoisia ja valkoisia kuin mozzarellat. En ymmärrä itseäni.

Jotta postaus olisi mahdollisimman sekava, haluan vielä antaa yhden vinkin. Se kuuluu näin: jos löydät hyvän paikallisen, älä mene muualle. Muistatte varmaan, kun mainitsin löytäneeni minua kovasti miellyttävän baarin. No, erehdyin menemään erääseen toiseen ravinteliin. Siellä ei kuulkaa kesäisin tarjoilla siideriä lainkaan, koska italialaiset eivät juo siideriä. Senkin kaljankittaajat, minä olisin siiderini ansainnut!

Ei liity mitenkään mihinkään.