-->

16.8.2016

Italialaisen kodin ihanuudet, osa II

Jatkakaamme siitä mihin viimeksi jäimme. Nyt kun yleiskatsaus ovikellottomiin taloihin, silmät kiinni piirrettyihin pohjapiirrustuksiin ja trooppisen kosteaan huoneilmaan on tehty, on aika tarkastella hieman tarkemmin huoneita ja säilytys”ratkaisuja”.

Aloitetaan siitä, mikä tavanoimaisesti on asunnossa ensimmäisenä vastassa, eli eteisestä. Paitsi että täällä ei sellaista ole keksitty. Okei, saattaa joissakin asunnoissa olla joku hattuhylly tai naulakko sisäänkäynnin yhteydessä. Useimmiten ulkovaatteet päällä tallustetaan makuuhuoneeseen, eli meidän tapauksessa on alimmasta kerroksesta kolmanteen, ennen kuin likaiset ulkovaatteet voi kivasti laittaa puhtaiden joukkoon vaatekaappiin. Ei siis aloitetaakaan eteisestä, koska sitä ei ole. Mennään suoraan keittiöön.

Vilkaisu meidän keittiöön...

...ja vielä toinenkin vilkaisu.

Keittiöt ovat usein pieniä, kylpyhuoneet sen sijaan isoja. Ei ole tavatonta, että sataneliöisessä kämpässä kylppäri on isompi kuin keittiö. Ennen remonttia tässä talossa oli vain muutaman neliön kokoinen keittiö, vaikka tilaa isommallekin olisi otta vie ollut. Sinänsä hassua, ruoka kun sattuu olemaan aika isossa roolissa italialaisten elämässä. Vessoja sen sijaan on meidän taloudessa on kolme, kaikki ihan kelvon kokoisia.

Saniteettitilaa.

Vessoissa bidee on ehdoton, sitä ilman italialainen ei tule toimeen. Suihkulla ei niin väliä. Olen käynyt suihkussa, joka oli isketty keskelle kylpyhuoneen seinää, lavuaaria vastapäätä, ilman minkäänlaista suihkukoppia tai -verhoa. Seurauksena tietenkin se, että koko kylppäri on veden vallassa suihkuttelun jälkeen. Olen myös käynyt suihkussa kylpyammeessa, jossa ei ollut mitään paikkaa suihkun käteen otettavalle osalle eikä suihkuverhoakaan liiemmin ollut. Jos ei taas halunnut koko kylpyhuonetta kastella, oli istuttava ammeen pohjalle suihkuttelemaan. Houkuttelevaa.

Työharjoittelupaikan luksusvessa.

Julkisilla paikoilla, myös ravintoloissa, saattaa törmätä turkkilaiseen vessaan. Käytännössä tämä vessa tarkoittaa reikää lattiassa. Älkää nyt listikö mua, mutta arvatenkin turkkilainen vessa on miehen keksintö. Toisaalta ei vessoissa, jotka on varustettu ihan wc-istuimella, aina hurraamista ole. Kansi ja rengasosa puuttuvat usein ja jos yleisistä vessoista puhutaan, toisinaan mielummin käyttääkin turkkilaista vessaa, jossa ei ainakaan tarvitse istua minnekään epämääräiseen...

Ja työpaikan ei-niin-luksus turkkilainen versio vessasta.
 
Siivouskaappia tai -komeroa en ole nähnyt kenelläkään. Muitakaan säilytystiloja harvemmin on liikaa. Meillä on esimerkiksi kokonaista kuusi pientä sisäänrakennettua vaatekaappia, mikä on neliöihin nähden mielestäni aika vähän. Mutta että olisi sellainen siivousvälineille tarkoitettu kaappi, jossa olisi oikeanlaiset pidikkeet imurille – in my dreams. Kodinhoitohuonetta en viitsi edes mainita.

Ylipäätään paikkoja kodinkoneille keksiessä saa käyttää luovuutta. Minne tunkea pyykinpesukone? Keittöön, vaiko parvekkeelle kenties? Miten minikeittiöön asetellaan tasoille jokapäiväisessä käytössä olevat laitteet, kuten leivänpaahdin, kahvinkeitin, monitoimikone? Mikroa täällä ei kaikilla ole (sellainen laitehan on suoraan saatanasta, hävytöntä moisen käyttö), mutta eipä sille paikkaakaan olisi. Ellei sitten halua mikroa koristamaan tv-tasoa.

Taitaa olla niin, että makuuhuone on italialaisen kodin fiksuin huone. Se on kuulkaa standardisoitua hommaa, miten täällä makuuhuone sisustetaan. Jokaisen italialaisen makuuhuoneessa on nimittäin tismalleen samanlainen sisustus. Huoneen paraatipaikalla on sänky. Sängyn kummallakin puolen on yöpöytä ja pöydällä lamppu. Yleensä huoneesta löytyy seinään upotetut vaatekaapit. Lisäksi vakiovaruste on isohko lipasto, huoneen mallista riippuen sijoitettuna joko sängyn jalkopäähän tai jommalle kummalle sivulle. Ei tule kuulonkaan, että kaupasta menisi ostamaan yhden kivan yöpöydän – samaan pakettiin kuuluu sänky, se toinenkin yöpöytä ja lipasto.

Ja näin kertomus italialaisen kohdin ihanuuksista on tullut päätökseen.
Millainen on erikoisin asumus, jossa sinä olet vieraillut tai kenties asunut? Millaisiin pienempiin kummallisuuksiin olet asunnoissa törmännyt?

16 kommenttia:

  1. Erittäin, yllättävän, epäkäytännöllistä, niin ihanassa maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Suomalaisena on aika tottunut käytännöllisyyteen, joten sen puute saa välillä hieman pulssia kohoamaan.

      Poista
  2. Sama juttu Espanjassa :D Paitsi, että meillä oli edellisessä paritalossa eteinen, se oli aika luksusta! Tuntuu kummalta, että keittiö on täällä niin pieni kun maa on tunnettu ruoastaan. No kai kaikki sit syö ravintoloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espanjassakin tosiaan käytetään samantyyppisiä ratkaisuja kuin Italiassa. Italiassakin (yllätys yllätys) ruoka on olennainen osa ihan kaikkea, ja pöydän äärestä löytyy helposti 10-20 ihmistä. Siksi muakin ihmetyttää minimaaliset keittiöt o.O

      Poista
  3. Milanossa asuntomarkkinat ovat käyneet niin kuumana, että muutamaan arkkitehtoniseen helmeen on tullut törmättyä. Erikoisin tähän mennessä on pieneen asuntoon jälkikäteen pystytetty pikkuruinen kylppäri, johon tila oli lohkaistu keittiöstä. Jos kylppäriä voisi luonnehtia smurffeille sopivankokoiseksi, niin jännittävin yksityiskohta löytyi kuitenkin jäljellejääneestä keittokomerosta. Nimittäin jääkaapin sai avattua ainoastaan raolleen, koska kaapinovi otti kiinni kylppärinpuoleiseen seinään. Mietin vaan, että kun on aika korjata tai vaihtaa jääkaappi, kumpi puretaan tieltä: koko keittiökaapisto vai kylpyhuone? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, tämä kuulostaa vaan niin...italialaiselta! Tuollaisessa kämpässä ei tule ainakaan käytyä jääkaapilla liian usein ;)

      Poista
  4. Hahaa, tuttuja huomioita! Mulle ei ole vielä tähän päivään mennessä selvinnyt, kuinka bideetä olisi tarkoitus käyttää järkevästi. Olen jopa etsinyt Youtube-videoista tähän neuvoa, enkä siltikään kässää hommaa? :D Vaikka ei pitäisi vertailla, niin Suomesta löytyviin pieniin käsisuihkuihin verrattuna erittäin epäkäytännöllistä ja tilaa vievää - siksikin kai italialaiset kylppärit on usein melko tilavia.

    Ja tosiaan kuten Tuuliakin tuossa yllä totesi, niin ihanasta maasta löytyy niin epäkäytännöllisiä arjen asioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet mun tuntemat italialaiset on taas päinvastaista mieltä; heidän mielestään käsisuihku on epäkäytännöllisintä ikinä, eikä bideen voittanutta ole. Italialaislapset osaa tosiaan käyttää bideetä taitavammin kuin minä, ehkä se on geeneissä :D

      Poista
  5. "Millainen on erikoisin asumus, jossa sinä olet vieraillut tai kenties asunut? Millaisiin pienempiin kummallisuuksiin olet asunnoissa törmännyt?"

    Hörähdin. 11 vuotta Ranskassa, pian kymmenes asunto.
    Kummallisuuksista saisi aikaan kirjan.

    Mites vaikka pyykkikonetta varten tehty tila keittiössä... se oli noin 40 senttiä leveä (standardi-edestätäytettävä on 60 cm). Omistaja sanoi, että: "Laittakaa tuohon sellainen päältätäytettävä".
    Häkellyin typeryydestä niin, etten osannut sanoa mitään. Päältätäytettävä kone tason alle?

    Edellisessä kämpässä oli maailman pienin kylppäri. Noh, ehkä jostain Pariisista löytää karmeampia, mutta komero kuin komero. Vessa sentään erikseen. Pyykkikoneliitäntä vessassa...

    Mitäs muuta pientä?
    Vaaleansininen kokolattiamatto eteisessä?
    Kylpyhuone ilman lämmitystä? (Ai mikä kosteus ja home?)
    Tuo stanan paskanjauhaja (alias sähkövessa) jollaisen kanssa en suostu enää i-ki-nä asumaan. Sen keksijälle on varattu oma paikka helvetistä.
    Kylpyhuone, jossa oven tilalla oli verho.
    Joskus meillä on myös ollut vanhan maailman peruina lavuaari makuuhuoneen nurkassa.

    ...lämmityksistä ja eristyskuvioista ei nyt kannata edes alkaa keskustella.

    ---

    Mutta mutta, minä itseasiassa pidän noista turkkilaisista vessoista julkisissa huusseissa. Ei tarvitse koskea mihinkään käsillään tai yhtään millään. Puskapissi, sama homma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista! Eihän se nyt ole paha siirtää pesukonetta joka kerta kun täytyy pestä pyykkiä, vähän voimaharjoittelua samalla! ;)
      Tuli muuten mieleen, Italiastakin löytyy ainakin yksi asunto (ehkä myös enemmän...), jossa vessa on keskellä olohuonetta ja erotettu muusta huoneesta vain verholla. Hurmaavaa.
      Ja totta, toisinaan turkkilainen vessa on siedettävämpi :)

      Poista
  6. Mun Italian kodissa ei ollut pahemmin edes siivousvälineitä, ennen kuin minä niitä vaadin :-) Esim lattioiden pesuvehkeet :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä ei siis ilmeisesti pesty ikinä lattioita ennen Signoran aikakautta..kukin tyylillään.

      Poista
  7. Kuinka kauan olet asunut Italiassa, ja missà ihmeessà, kun noin yleistàt?
    Itse olen asunut tààllà jo melkein 38 vuotta, ja vain joissain eriskummallisesti jaetuissa entisistà isoista asumuksista lòytyy jotain tuollaista. Italiassa asutaan yleisesti enemmàn omistus-asunnoissa, jotka omistaja tàllàà oman mielensà mukaan, joten se kàytànnòllisyys/tai ei, on sitten omaa vikaa. Rakenteiden "puutteet" korvataan huonekaluilla, monesti mittatilaustyònà, kun ei esim historiallisista syistà suojattuihin rakennuksiin pysty tekemààn ihan mità vaan komeroita. Isot salikeittiòt ovat ihan yhtà yleisià kuin pienemmàt kopperotkin, mikà ei eroa Suomen kàytàntòòn. Vuokralle tosin tarjotaan kyllà ilmeisen rahantahkoamisen himossa toteutettuja kummajaisia. Eteiset kyllà puuttuvat usein, mutta ei tààllà tarvitsekaan riisua màrkià jàisià monoja, ja kun lattiat ovat usein marmorista tai muusta kylmàstà aineesta, niin kengàt on ihan ok sisàllà. Sitten vielà: Esim Toscanan vuoristossa yleisesti ensimàinen huone, jossa vieraatkin kestitààn on...Keittiò! Keskiluokalle alettiin rakentaa joskus '60-luvulla "hianompia" luomuksia joissa eteisen kautta pààstiin "edustus-salonkiin", joka kòkòtteli tyhjillààn ja kylmànà juhlapyhien vàlillà. Yhteenvetona sanoisinkin ettà jos asut omistusasunnossa, niin jotain olisi syytà tehdà asuinmukavuuden parantamiseksi....tai vaihtaa asuntoa....tai laiskaa miestà....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aura Pirkko, teksti on kirjoitettu tarkoituksellisesti ja tietoisesti karrikoiden - siis pilke silmäkulmassa. Idea tekstiin on syntynyt useita kymmeniä italialaisia asuntoja nähtyäni. Jokainen tulkitsee tekstiä omalla tavallaan, mutta tämän blogitekstin piirteet eivät täytä esimerkiksi tieteellisen artikkelin vaatimuksia, joten sitä ei liene siitä näkökulmasta trakoituksenmukaista lukea.
      Toit esiin mielenkiintoisia pointteja; onkin totta, että monet asunnot ovat vuosisatoja vanhoja, millä on oma vaikutuksensa asuttavuuteen.

      Poista
  8. Moi, meillä on sattunut majoituksiin Italiassa ilmeisesti aina ihmeen hyvät oltavat. Ollaan kuitenkin vuokrailtu taloja ja asuntoja vuosittain jo 15 vuoden ajan. Keittiöt on aina olleet ok ja usein kohtailaisen hyvän kokoisiakin ja kylppäritkin ihan siedettäviä. Noh, ehkä joku päivä törmätään siihen toimimattomaankin versioon.

    Suski

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki miljoonien ja miljoonien asuntojen maasta löytyy asumuksia ihan joka lähtöön. Ootte löytäneet ilmeisen hyviä majoituspaikkoja :)

      Poista

Saa kommentoida, aiheeseen kuuluvaa ja kuulumatonta!
Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.