Harjoittelupaikan hankkimisen ABC - tai sitten ei

Miten sain harjoittelupaikan Italiasta? Kysymykseen voi vastata yhdellä lauseella, ainakin, jos kysymyksen muotoilee uudelleen. Siispä: miten minulle hankittiin harjoittelupaikka? Suhteilla.

Yritin toki itsekin. Se oli melko hakuammuntaa, eikä harjoittelupaikkoja kovin paljon täältäpäin ollut tarjollakaan, ainakaan julkisesti ja mun löydettävissä. Niinpä sisilialaisen entisen kollegan poika ja hänen kollegansa auttoivat, tai siis, hankkivat minulle harjoittelupaikan. Kiitos ja kumarrus.

Muodollisuudet oli tietenkin hoidettava. Tein cv:n ja hakemuksen. Sisilialainen neuvoi cv:n kanssa.
”Joo, sitten laitat siihen, että harrastat hiihtoa ja luistelua.”

”Siis mitä?”

”Harrastat hiihtoa ja luistelua.”

”Mutta enhän mä niitä harrasta, vihaan hiihtämistä, sietämätöntä!”

”Kyllähän sä osaat hiihtää ja luistella, joten ne voisivat ihan hyvin olla sun harrastuksia.”

Ja arvatkaapa vaan, pääsinkö sittemmin haastattelussa keskustelemaan ihastuttavista harrastuksistani…

Niin, cv ja hakemus oli tulostettava, allekirjoitettava ja skannattava. Eikä siinä vielä kaikki, mukaan oli liitettävä kopio henkilöllisyystodistuksesta. Mutta ei siinä kaikki! Liitteeksi oli laitettava lupa siihen, että tämän ja tuon lain mukaan henkilötietojani saa käyttää työnhakuprosessissa. Lienee turhaa sanoa, että liite oli tulostettava allekirjoitettava skannattava.

Näiden proseduurien jälkeen pääsin haastatteluun. Enkä pelkästään kertonut harrastuksistani, vaan myös esimerkiksi Suomen liikenteestä ja ajokulttuurista. Toki perinteiset höpinätkin olivat mukana. Miksi juuri sinä ja missä olet viiden vuoden päästä. Jossain vaiheessa pääsimme todella mielenkiintoiseen aiheeseen, joka tosin taisi innostaa lähinnä haastattelijaa.

”Mitä Suomessa syödään? Mitä sinä syöt? Osaatko laittaa ruokaa?”

Tähän en osannut varautua. Lienee turhaa mainita, että ruoka ei liity kyseiseen työhön.

Sitten minulle ilmoitettiin, että tänne voi tulla työharjoittelemaan. Varmasti oli haastattelu sen verran vakuuttavasti mennyt (varsinkin tuo ruokaosio...). Ja täällä sitä ollaan, harjoittelu melkein puolessa välissä. Ehkäpä siitä lisää myöhemmin. 

Sen pituinen se. Toistaiseksi.

Piece of...Torino

Torino lukeutuu ehdottomasti lempikaupunkeihini. Ei ehkä kovin puolueetonta, mutta siitä huolimatta niin totta. Joka kerta Torinossa käydessäni huomaan jotain uutta. Kaupunki on täynnä yksityiskohtia, joiden vuoksi katse kannattaa suunnata niin katutasoon kuin kattoterasseihin (ja valmistautua jäämään tilansa ottavien italialaisten tallomaksi). Lisäksi kaupunkia reunustavat Alpit yhdellä laidalla ja vehreät kukkulat toisella - unohtamatta kaupungin läpi virtaavaa jokea. Ei lainkaan vastenmielistä katseltavaa.

Kuvissa perjantai-illan tunnelmia Torinosta. Ilta päättyi hyvin tunnelmallisesti vesisateeseen, joka järkytti syvästi mukanamme ollutta brasilialaisvahvistusta. Vesisade voi ilmeisesti olla kohtalokasta, mutta uskomatonta kyllä, pääsimme takaisin kotiin asti. 

  



Kuningattaren huvilalla

Jos pitää historiasta ja taiteesta, Italiasta kumpaakin löytyy loputtomasti. Ei tarvitse erityisesti edes mennä minnekään, usein ympärilleen katseleminen riittää. Linnoja, huviloita, kartanoita, palatseja ja kirkkoja on joka puolella. Joitain kohteita nähdäkseen on mentävä sivummalle, jonne ei välttämättä julkisten kyydissä pääse. Moniin paikkoihin on myös sisäänpääsymaksu (kirkkoihin harvemmin), joka saattaa toisinaan olla melko korkea. Olen pulittanut reilusti yli kympinkin siitä, että olen nähnyt valtavasta palatsista pari hassua salia. 

Sunnuntai-iltapäivän satunnaiseksi vierailukohteeksi osui Kuningattaren huvila, Villa della Regina, jonka olemassaolosta en aiemmin edes tiennyt. Paikka on siitä mahtava, että se sijaitsee kävelymatkan päässä Torinon keskustasta eikä sisäänpääsymaksua ole. Heti sisään astuttua tultiin tosin tarjoamaan karkkia - Kuninkaallista Pastillia, antakaa mun nauraa - ja koska ilmaisia karamelleja ei ole, kuuntelimme kymmenen minuuttia selostusta kuninkaallisista tuotteista, jotka ovat hyvin ainutlaatuisia. Näin kompensoitui sisäänpääsyn maksuttomuus. 

Huvilan sisällä pääsi kävelemään läpi useamman upean salin. Kierros jatkui ulkona jokseenkin villiksi päässeessä puutarhassa. Löytyipä puutarhasta myös viiniviljelmä. Parasta kuitenkin oli sekä huvilasta että puutarhasta avautuva näkymä vuorten ympäröimään Torinoon.

Vaikka näin maanantaina fiilis ei aina kovin kuninkaallinen olekaan, hyvää viikon alkua siitä huolimatta, arvon lukijat!

Tapaus Resepti eli yksi kokemus italialaisesta terveydenhuollosta

Seuraan ja kuulen mielelläni italialaisten kokemuksia maansa terveydenhuollosta. Olenhan kotoisin Suomesta, jossa terveydenhuolto on (ainakin toistaiseksi) melko hyvällä tasolla. Enkä voi olla vertailematta. Tapaus resepti, jonka kuulette seuraavaksi, herätti paitsi huuto- myös kysymysmerkkejä. Voiko tosiaan olla niin, että jokin asia Italiassa toimii – seuraavan esitän hyvin varauksella – aavistuksen paremmin kuin Suomessa, ainakin jostain näkökulmasta?

Sisilialaisen piti päästä lääkäriin. Hän otti puhelimen käteen ja muutamaa minuuttia myöhemmin hänellä oli aika varattuna lääkärille ja vieläpä heti seuraavalle päivälle. Julkiselle sektorille. Ilman akuuttia hätää. Pyörittelin vieressä päätäni ja muistelin, milloin olen viimeksi päässyt lääkäriin. Monesti kun käy niin, että ajanvarauksesta kerrotaan, että ihan hyvin sulla vielä menee. Seuraile tilannetta ja ota vähän buranaa.

Kun kerran Italiassa ollaan, päätin kokeilla minäkin täkäläistä taitolajia nimeltään oveluus. Migreenilääkkeeni ovat Suomessa todella kalliita, joten laitoin sisilialaisen tiedustelemaan käyntinsä yhteydessä, olisiko minun mahdollista hankkia täältä resepti ja lääkkeet inhimillisemmin kustannuksin.

Sisilialainen lähti matkaan taskussaan muistilappu lääketiedoistani. Ja mitä olikaan taskussa lääkäristä tullessa? Migreenilääkeresepti. Lääkäri oli ihan mielellään kirjoittanut sisilialaiselle migreenilääkkeet, jotka tulisivat minulle. Tämä luku tarinasta on hieman kyseenalainen, olen samaa mieltä. Ja sivumainintana vielä: tähän asti kaikki oli ollut ilmaista.

Otimme suunnan kohti apteekkia. Olisi ollut vähän liian täydellistä epäuskottavaa, jos apteekissa olisi ollut tarvitsemani lääke hyllyssä, eikö? Lääkettä ei siis ollut, vaan se lähti tilaukseen. Ja oli saapunut apteekkiin seuraavaksi päiväksi, joka oli lauantai.

Lääkkeestä sentään pääsi maksamaan, ja kun kelakortin tapaisen kortin vilauttamisen jälkeen kuulin loppusumman, meinasin pyörtyä. Lääke maksoi naurettavan vähän, muutamia euroja. Suomessa maksan täysin vastaavasta tuotteesta todella moninkertaisen hinnan.

Kummassakin järjestelmässä varmasti on puolensa. Kukaan ei ole täällä halunnut kuulla mun hehkutusta italialaisesta järjestelmästä. Se perustuukin tähän yksittäistapaukseen. Halusin kuitenkin jakaa tämän kanssanne, koska koko homma tuntui niin uskomattomalta. Kuulen mielelläni myös teidän kokemuksia terveydenhoidosta ulkomailla!