Näen korvista kun savu kohoaa

Okei, otsikko on ehkä hieman liioiteltu. Mutta menkäämme asiaan.

Pari päivää sitten pääsin tutustumaan jauhojen ihmeelliseen maailmaan, ihan yllättäin ja pyytämättä. Toin mummulta saamani vanhan kunnon vohveliraudan mukanani. Mikäli tihrustin kuitista oikein, vohvelirauta on vanhempi kuin minä, mutta ei siitä sen enempää. Sain vastuullisen tehtävän. Minun oli määrä valmistaa vohvelitaikina. Helppoako?

Ei kovin helppoa, kun illallisvieraina on kriittinen, makuaistinsa äärimmilleen kehittänyt italialaisjoukko. Kiitos mummun vohveleiden, itse en ollut koskaan moisia joutunut tekemään. Resepti oli valittava satunnaisotannalla. Näyttivät tosin olevan melko samanlaisia kaikki reseptit.

Suomessa olen kyennyt ravitsemaan itseäni säännöllisesti, mutta italialaisessa keittiössä olen avuton kuin kissa kylpyammeessa. Epäonnistumisten vähentämiseksi olen maahantuonut muun muassa desimitat. Tällä kertaa kompastuskiveksi kuitenkin muodostuivat jauhot. Vehnäjauhot.

Avatessani keittiön kaapin, sieltä kurkisteli neljä pussia jauhoja somassa rivissä. Neljä pussia keskenään erilaisia jauhoja, niissä kun tunnetusti on merkittäviä eroja. Täkäläiset jauhot on merkitty täysin käsittämättömillä nolla- ja nollanollamerkinnöillä. Löytämistäni jauhoista kolme pussia oli nollaa ja neljäs nollanollaa. Tähän asti olin vielä luottavaisin mielin: täytyy olla niin, että nolla on yhdenlaista ja nollanolla toisenlaista.

 

Kun sitten tarkastelin pusseja tarkemmin, keittiöidentiteettini hajosi jauhopilvenä ilmaan. Nollatyypin jauhoista yhtä suositeltiin leipään, toista pizzaan ja focacciaan, kolmatta kohotusta vaativiin kakkuihin. Hyvin jännittävästi myös nollanollatyypin jauhoja suositeltiin muun muassa pizzaan, focacciaan ja kakkuihin.

Toivottuani tästä takaiskusta päätin odottaa, että asiantuntija P (aka sisilialainen) saapuisi paikalle. Pienen pohdinnan jälkeen asiantuntija päätyi siihen lopputulokseen, että vohvelitaikinaan olisi parasta käyttää nollanollajauhoja.

Uskoni jauhoihin menettäneenä tein taikinan, ja myöhemmin illalla keskiyöllä oli vohveleiden aika. Vohveleista tuli oikein herkullisia, eikä vain minun, vaan myös vaativien vieraiden mielestä. Hyvää! 

Nousu ja tulos

Kuuliaisena kansalaisena päätin heti hoitaa virallisen osuuden, kunnanvirastossa ilmoittautumisen, pois päiväjärjestyksestä. Aloitin aamun surffailemalla kunnan nettisivuilla. Löysin monen monta listaa ihmisistä, jotka työskentelevät kunnan eri toimistoissa. Sinänsä mielenkiintoista, kun koko kylässä ei ole edes tuhatta asukasta.

Löysin myös etsimäni: toimisto, jossa voisin ilmoittautua täällä asuvaksi. Auki tänään kahdesta kuuteen. Loistavaa. Haalin laukkuuni kaikki mahdolliset dokumentit, sitä kun ei voi tietää, mitä tarvitaan (luultavasti ei mitään). Lähdin kotoa varmuuden vuoksi kahden jälkeen, jos virkailijan lounastauko olisi sattunut venymään.

Tallustelin auringon paisteessa ylös alas kukkulaa lumen peittämiä vuoria ihaillen. Välillä satuin vilkuilemaan tien reunoille. Olisi ollut parempi olla vilkuilematta. Voin kertoa, mistä tietää olevansa maaseudulla: siitä, kun vastaan tulee enemmän käärmeitä kuin ihmisiä. Urheasti jatkoin matkaani, hyppien milloin mihinkin kuullessani rapinaa villistä luonnosta.

Selvisin kunnantalolle tulematta käärmeen kuristamaksi. Laitoin takin päälleni, jotta en saisi osakseni huvittuneita katseita kesäisten vaatteideni vuoksi. Onhan vasta huhtikuu. Saavuin oikealle ovelle, johon oli nätisti teipattu paperi. Täten ilmoitamme, että toimisto on tänään yhdeksäntenätoista huhtikuuta suljettu.

Näin korkealle hinasin itseni!

Nettisivujen päivittäminen olisi saattanut olla liian tätä vuosituhatta. Ja mikäs siinä, olisinkin varmasti ollut päivän ainoa asiakas. Seuraavassa jaksossa nähdään! Ehkä!

Jatko-osan prologi

Hyvillä tarinoilla on tapana saada jatko-osia. Niin myös tällä. Iina in Italia alkaa päivittyä jälleen. Luvassa on uusia seikkailuja ja kommelluksia!

Kahden vuoden takaisen au pair -kokemuksen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista, minkä seurauksena olen päätynyt väliaikaisesti Italiaan asumaan. Tarinan henkilötkin ovat muuttuneet matkan varrella. Kertoja on sama, sivuhenkilöinä esiintyvät muun muassa reissukissa Jekku sekä muuan sisilialainen.

Postaukset ovat pieniä kertomuksia elostamme täällä, kuulumisia tutuille ja vähemmän tutuille. Yhtenä sivujuonena on pian alkava työharjoitteluni: miten selvitä alalla, josta ei tiedä mitään, työkielellä, jota juuri ja juuri taitaa, työkulttuurissa, joka on jokseenkin erilainen kuin kotimainen? Ajatuksena on kirjoittaa satunnaista tajunnanvirtaa myös muusta mieleen juolahtavasta, asiaankuuluvalla hartaudella ja vakavuudella.

Tervetuloa seuraamaan tarinan etenemistä!