-->

15.7.2014

Eläimellistä

Tänään mulla ja lapsilla oli eläinpuistopäivä, tosin emme olleet yhdessä. Lapset osallistuu heinäkuun ajan tiistaisin ja torstaisin kerhon tapaiseen aktiviteettiin, ja tänään oli vuorossa visiitti eläintarhaan. Vanhemmat suositteli mulle eläintarhaa niin innokkaasti, että päätin mennä mukaan aikaista herätystä uhmaten.

Ainakin Suomessa on viime aikoina käyty keskustelua eläintarhoista ja mäkin olen sitä mieltä, että niiden toiminta on osittain kyseenalaista. Eläintarhassa, jossa kävin, oli pitkin päivää työntekijöiden pitämiä ”tietoiskuja” ja yllätyin positiivisesti heidän asiantuntemuksestaan. Heille oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja he vastailivat mielellään. Tulin siihen lopputulokseen, että vaikka eläintarhat eivät kukoistakaan eettisyydellään, ainakin tuossa eläintarhassa eläimistä pidetään hyvää huolta – eläintarhan asukkeja kohdellaan paljon paremmin kuin monia paikallisia kotieläimiä.

Parasta päivässä oli kuitenkin yhdysvaltalainen tyttö, johon tutustuin. Sattumalta hänkin on Italiassa au pairina. En ole kokenut tarpeelliseksi hakeutua au pairien seuraan, vaikka facebookin avulla se olisi helppoa ja ehkä vähän teennäistä. Tämä tyttö oli tullut eläinpuistoon perheen pojan kanssa ja olimme aamupäivän yhdessä ja juttelimme. Voihan kissan viikset, että oli haastavaa puhua englantia! Yritin selittää, että kyllä mä ennen osasin puhua englantia...niin vissiin. Lauseet tuli ensin päähän italiaksi ja kun yritin kääntää italiasta englanniksi ilman että siihen kuluisi ikuisuutta, lopputulos oli sen mukainen. Voi nolo. Ainakin italian kieli on parantunut englannin kustannuksella!

Tässä teille vähän kuvia kaiken karvaisista otuksista! Ollapa pikkuinen magnusti joka voi kaivautua hiekkaan, kun maailma meinaa romahtaa!

Se oli val-ta-va.

Ihan tavallinen kirahvi.

 Vähän isompi kissaeläin.


Virtahepojen ruoka-aika.

Seeproja paikallisen jalkapallojoukkueen väreissä. Lapset alkoivat laulaa joukkueen laulua, kun näkivät seeprat.

Ikuinen lempparini!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, aiheeseen kuuluvaa ja kuulumatonta!
Kommentit näytetään hyväksynnän jälkeen.